Junamatka Naraan vie reilun tunnin. Paikallisen akuankan parissa matkanteko sujuu joustavasti, vaikka junailija välillä häiristsee kuuluttelemalla asemia.
Poikkesimme ensimmäiseen vastaantulleeseen puistoon ja näimme taivaisiin kohoavia rakennelmia. Pyörimme hetken ja jatkoimme päivän kohdetta Daibutsua kohti.
Matkan varrella huomasimme hauskan modernin rakennuksen, joka paljastui maanjäristyslaakereita valmistavan firman museoksi ja näyttelypaviljongiksi.
Rakennuksen arkkitehtuuri oli miellyttävää ja rallipenkissä istuessa Koben maanjäristys tuntui ihan tavalliselta huvipuistolaitteelta.
tuoliin köytettynä järistysksen koki peloitta, kumpikaan ei edes oksentanut vauhdikkaassa vatkauksessa.
Kun rakennuksen vartijalle/oppaalle selvisi että opiskelemme arkkitehtuuria niin saimme yksityiskierroksen ihastelemaan talon maanjäristyksiä torjuvia perustuksia. Tänne pääsivät toki muutkin, mutta ilman vahtivaa silmää.
Ilmassa alkoi olla pientä levottomuutta, joten ruoka oli paikallaa. Mustekalapallot sipulipäällysteellä upposivat nopeasti nälkäisiin vatsoihimme ja jatkoimme eteenpäin voimistuneina entisestään.
Aloimme lähestyä suurta temppeliä. Portilla vartioivat suuret miekkamiehet joiden suojaksi on viritetty metalliverkko etteivät linnut turmele temppelin suojelijoita.
Japanissa onnistuu tuon tuosta tapaamaan suomalaisia kuuluisuuksia. Tällä kertaa vastaamme tuli itse Pikku Myy.
Perillä saimme kuulla että Daibutsu, tämä valtavan metallibuddhan valtava puutemppeli oli suljettu hetkeä aiemmin.
Puistossa oli nähtävinä enää peuroja ja niiden jätöksiä, koska edellämainittuja ei ollut näköpiirissä tyydyimme kuvaamaan papanoita metsästävien sukulaistemme iloksi.
Lopulta löysimme myös peuroja jotka ovat niin kesyjä että niitä voi syöttää kädestä jos syötävää sattuu olemaan mukana. Meillä ei ollut.
Maisemat olivat hienot, ja luonnon eläimet seuranamme.
Hiljalleen valuimme kohti auringonlaskua ja kotia.
Ensin oli kuitenkin käytävä juomassa perinteistä vihreää teetä, tarkoituksen mukaisessa rakennuksessa. Ruokalista oli vähintäänkin erikoinen mutta riisinuudelit siirapissakin menivät happaman teen säestyksellä alas.
Super Hotellin mainoslause 'Free break fast' varmasti houkuttelee kiireisiä valkokaulusmiehiä.
Asemalla huomasimme että Naran yksi hienoimmista arkkitehtuurikohteista olikin aivan vieressä ja suuntasimme tiemme yövalaistuun 'Nara Centennial Halliin.
Ohessa kuvia vielä sekä sisältä että ulkoa.
Joku voisi kertoa, mitä tällä yritetään viestittää.
Aulaan pääsi luonnollisesti pyörimään.
Koska olimme onnekkaita, juuri päättyneen musiikkiesityksen jäljiltä alkoivat ihmiset poistua pienemmästä salista. Vastavirtaan pujotellen pääsimme kurkistamaan mielenkiintoista tilaa iltavalaistuksessa.
Ulkona huomasimme peloittavan synkän hahmon itsestämme, ja kameralla oli taas käyttöä.
Ihmiset poistuivat näytöksistä, me jätimme kaupungin taaksemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti