Kiotokierros_1

Japanissa ei muutaman päivän reissulla ole aikaa hukattavaksi joten aloitimme matkamme tarunhohtoiseen Kiotoon heti aamutuimaan. Sauli ja Riitta veivät kirjeitä postiin samalla kun Olli piti seuraa uusille vieraille. Aika ei todellakaan mennyt hukkaan kun muistelmat eräästä liimakorvasta ja lapsuuden metkuista kerättiin hyvään talteen.



Japanilaiset tunnetusti ovat ahkeria valokuvaajia, mutta kirsikankukkien puhjetessa harrastus saa uudet ulottuvuudet ja valokuvia otetaan joka toisella askeleella


Itsekin kameroihin hurahtaneina valotimme kukkia enemmän kuin tarpeeksi, ja saalista pitäisi rajoittaa rankalla kädellä jotta kukaan kyseisiä otoksia jaksaisi vilkaista. Lukijoiden helpotukseksi olemme koittaneet valita blogiin vain parhaimmistoa.




Kun lapsenmieliset jaksavat tarkkailla keskittyneesti pikkukaloja ymmärtävät muut ylväästi poseerata paparazzien ottaessa maailmanmatkaajista fanikuvia.


Sama tilanne toistuu yhä uudestaan: Kalojen tarkkailu, poseeraus ja valokuvaava fanilauma.


Suomalainen mies on luonnostaan jylhä luonnon helmassa.


Japanilaiset arvostavat luonnon kauneutta jopa niin paljon että luovat lähes virheettömiä mukaluonnonmukaisia maisemia kaikkien iloksi.
Kyseinen kuva on poikkeuksellisesti yksi suosikeistani vaikka en sitä itse olekaan ottanut [olli]


Suomalaisten ylitsepääsemätön mielenkiinto kaloja kohtaan tallentui usemmallekin kuvalle.
2/3 kuvattavista keskittyneenä ryhmäkuvaan on kuitenkin kiitettävä suoritus.




Japanin ihmeitä.


Hiljalleen alkoi kaikilla nälkä kurnia vatsassa ja lähdimme hiljalleen valumaan kohti odottavaa liukuhihna-sushilaa. Vatsan muristessa protestiaan lähti Olli edeltä laittamaan nimeä listaan, jotta perillä ei tarvitsisi odotella edellisten lähtöä.


Kuvan tyttönen opetteli pelamaan sählyä golfmailalla.


Katulamput valaisivat upeasti herkkiä kirsikankukkia.




Lähes sattumalta osuimme ennestään tuttuu kanaravintolaan. Ruoka maittoi ja keskustelut palasivat Saulin kaunistelemattomaan menneisyyteen.


Keskusteluista riippumatta Sauli vaikutti täysin tyytyväiseltä.


Olli palasi kotiin myöhäisjunalla jotta kaikki saisivat nukkua rauhassa. Muut kävivät vielä iltasella tarkastamassa Yasaka-jinja-pyhätön.


Lyhtyjä temppelillä, japanilainen tapa.


Itsekirjoitettuja omanonnentoivotuksia, japanilainen tapa.


Yöpaikkana toimi mukava ryokan, jossa erikoisuutena kolikoilla toimiva telkkari.

Mynämäkeläiset saapuvat

Kuten on tapana, uusien vieraiden saapuessa Osakan taivas on harmaa ja asfaltti kostea. Kirsikankukat piristävät sateen ja betonin keskellä.


Lähiseutumme pihapuutarhat kiinnostivat suomalaisia puutarhaharrastajia, jotka puolestaan kiinnostivat paikallisia kadunmiehiä.

Lähdimme joukolla Osakan keskustaan ihmettelemään väentungosta, näin ensimmäisen päivän kunniaksi.


Päädyimme valtavan elektroniikkatavaratalon yläkerroksiin syömään japanilaiset tonkatsu-illalliset.

Ja oivallista oli. Kun ensimmäisenä päivänä saivat vieraat levätä kunnolla, olikin tarkoitus heti aamulla lähteä seikkailemaan.

Riitta: Nagoya

Aamulla hotellista herättyämme oli aika taas lähteä eteenpäin, jos ensin pääsisimme ulos hotellista. Tämä osoittautui pulmalliseksi, sillä ovi oli visusti lukossa, eikä sitä saanut sisältäpäin auki! Olemme vangittuina kokolattiamatolla vuorattuun betonihuoneeseen. 7 kerros taitaa olla liian korkealla hyppäämistä varten...

Check-out aika oli pian käsillä, joten päätimme kokeilla huoneistopuhelimella soittamista... Juuri kun olin tarttumassa puhelimeen, se alkoikin soida. Onneksi siellä puhui sama rauhallinen naisääni, joka kertoi että kello on pian kymmenen: "Oletteko pian lähdössä?"
"Juu, lähtöä tekemässä. Saisko tuon oven auki?"

Ovi aukesi ja lähdimme helpottuneina ulos kokolattiamattotapettihuoneesta käytävään, joka sekin oli vuorattu kokolattiamatoin. Lattiassa oleva matto oli kulunut käytävän keskeltä pois, ja sen alla oleva betonikin oli kulunut 30 vuoden päivittäisen ravaamisen seurauksena. Porrastornin seinät olivat vahvasti halkeilleet ja ikkunoita oli paikkailtu teipein.
Iltavalossa rakennus näytti vain rähjäiseltä, vaan nyt päivänvalossa oli selvää että tätä taloa ei oltu enää remontoimassa. Rakennus vain rapistui ja odotti purkutuomiotaan. Vaikka hinta oli naurettavan alhainen, ei tähän luhistuvaan taloon astu helposti uudestaan.
Hotelli Candles, Toyohashi, 4900jeniä *

Päivä oli kaunis, joten päätimme kiertää kaupunkia hetken ja käydä syömässä aamiaista.

Toyohashin aseman edusta koostui valtavista kansirakenteista ja kansainvälisyyttä korostavista monumenteista. Päivällä sentään ihmisiä oli jonkin verran liikenteessä, mutta jotain kummallisen tyhjää kaupungissa oli. Tässä vaiheessa vasta huomasimme, että hotellikeskittymä näkyi jo aseman edustalta. (kuvassa taka-alalla)


Junaan vain, ja kohti Nagoyaa. Nagoya olikin sitten jo vilkas metropoli. Aseman edustalla liikenneympyrää koristi spiraali.


Hetken kiertelimme suurien teiden varrella jäätelöitä syöden, mutta kiinnostuimme kuitenkin pikkukujista lopulta enemmän. Nagoyan linnalle asti emme lähteneet kävelemään, koska sekin oli kuitenkin replika, kuten Osakan vastaava. Tahtoo nähdä oikeita linnoja sitten.

Keskustan tuntumassa pientalonaapurustossa oli oivallisia varoituskylttejä.

Siisti puutaloalue puuprinttiaaltopeltiseinineen.

Kaivonkannet olivat hupaisia. Näin on itseasiassa muuallakin. Japanilaiset kaivonkannet ovat monesti mielikuvituksellisia ja ajoin värikkäitäkin. Otin tehtäväkseni kuvata tästä lähin myös kaivonkansia.


Moottoritien alle oli pysäköity karskin näköinen työmecha.


Pikku-prinssillä oli oma vihreä planeetta.


Löysimme toisenkin mielenkiintoisen uuden spiraalin, jota ei ollut vielä edes avattu käyttöön.

Komea monumentti. Harmi ettei sisälle päässyt, olisi voinut olla mielenkiintoista.

Myös paikalliset kuvasivat rakennusta ahkerasti sinistä taustaansa vasten. Taisi olla tosiaan uusi ilmestys myös kaupunkilaisten silmissä.

Ohessa kolmas spiraali spiraalin naapurissa.


Ja kirsikankukkapuu, joka ei tosin ollut vielä täydessä kukassaan.


Kirsikkapuu arkkitehtonista mustaa laatikkoa vasten.


Pääsimme tämän kaverin opinnäytetyöhön, jossa mies haastatteli ulkomaalaisten ajatuksia japanilaisesta kulttuurista. Mukava kaveri ja mielenkiintoisia ajatuksia, vaikka kysymykset olivat ehkä tutkimuksen kannalta hieman turhan laajoja: "Mitä mieltä olet japanilaisesta kulttuurista?"
Näitä kysymyksiä taitaa kysyä joka toinen vastaantulija =)


Seuraavaksi kävimme kunnollisessa sushibaarissa syömässä loistavat annokset.

mmm....


Loppupäivä tulikin sitten kierrettyä Nagoyan Tokyu Hands -tee-se-itse-tavaratalossa, josta joka kerros oli toistaan mielenkiintoisempi. Voi, kuinka tällainen löytyisi Suomestakin. Valikoima sisälsi kaiken mitä voisi tarvita pienoismallien rakentamisessa, maalauksessa, puutöissä, suutaroidessa jne. Valtavat valikoimat ja kaikki puhtaita raakoja materiaaleja ilman kikkailua. Onneksi Osakassakin on vastaava, joten käyn siellä sitten joku kerta uudestaan.

Rakennuksen sisällä oli myös huikea lapsille suunnattu parturi.


Päivän viimeiset junailut, vielä yli kolme tuntia kotoisan Daiton maisemiin. Junassa viereemme istahti harrastelijavalokuvaaja, kirsikankukkafriikki, joka tiesi kaiken kirsikankukkien kukinta-ajoista ja parhaista kuvauspaikoista, sekä keleistä. Fanaattisuudesta oli se ilo, että pääsimme kysymään, miksi juuri lyhyessä ajassa runsaina kukkivat kirsikankukat ovat niin tärkeitä japanilaisille.

"Kirsikankukat kuvastavat samurai-mentaliteettia. Annettu tehtävä hoidetaan kerralla valmiiksi ja täysillä. Kaikki kuitenkin loppuu lyhyeen, jonka jälkeen kuihdutaan pois."

[sauli]

Riitta ja Tokio6: Kalatorilta kuumalle lähteelle!

Aamu oli vasta varhainen lähtiessämme liikkeelle Princess-hotellista, joka ei ulkoa oikein noudattanut sisätilojen teemaa.

Shinbashin asemalta lähdimme kävelemään kohti kalatoria. Tässä vaiheessa aamua muita ihmisiä ei ollut vielä paljoa liikenteessä.

Matkalla oikaisimme erään toimistokompleksin pihalta, jossa ei saanut kyltin mukaan tehdä mitään.

Itse kalatorilla olikin jo kauhea hässäkkä käynnissä. Aikaisimmat turistitkin ehtivät poistua jo laumoina pois ennen meidän saapumistamme.

Jotenkin täällä se logiikka ja logistiikka sitten pelaa.

Käytännössä paikka oli valtava kokoelma katon alle ja liian kapeiden käytävien varsille kertyneitä kalatukkureita, joilta löytyi varmasti kaikkea mitä merestä esiin nostetaan. Kuuleman mukaan kunnon sushimestarit käyvät itse ostamassa ravintolansa kalat. Tiedä sitten siitä...

Pääasiallinen ravinnonlähde sushinsyöjille on luonnollisesti tonnikala.

Jäädytettyjä kaloja sitten pilkottiin sekä konein, että käsityökaluin.

Tässä nykyajan samurai näyttää yhden tavan käyttää katanaa moderneina aikoina.


Tonnikalahallin ja varsinaisten tukkurien välissä kulki valtatie, jonka ylittäminen oli suhteellisen riskialttiin tuntuista puuhaa.

Veitset heiluvat ja kauppa käy.

Teollisuus piti sisällää myös luonnollisesti valtavan määrän polystyreenilaatikoita, joita piti oikein trukein kauhoa.

Vaikka Tsukijin kalatorin liepeiltä saa tunnetusti maailman parhaat sushit, emme jääneet odottamaan sadan metrin ruokajonon hälvenemistä, vaan lähdimme eteenpäin.

Matkalla takaisin asemalle löysimme vahingossa kuuluisan Nagakin-kapselitornin, joka koostuu päällekkäin mielivaltaisen näköisesti kasatuista pesukoneista, jotka ovat siis asuntoja tai toimistoja.

Viime aikoina tornin tulevaisuus on ilmeisesti ollut hieman vaakalaudalla, joten siitä ei ole pahemmin pidetty huolta. Tämä näkyi myös ulospäin.

Sinänsä rakennus ei näyttänyt kuitenkaan hullummalta.

Rakennelman jalustassa ollut esimerkkikapseli oli valitettavasti kiinni, mutta onneksi pyöreästä ikkunasta pääsi kurkistamaan kapseliasumisen prototyyppiin. Yhdennäköisyys ruotsinlaivojen nukkumahyttien kanssa on ilmeinen. Ehkäpä ne ovat ottaneet tästä vaikutteensa.


Lähistöltä löytyi myös toinen jollain luennolla näytetty elementtirakentamiskokeilu, jonka nimeä ei juuri satuttu muistamaan. Hauskan näköinen kapistus tuokin.


--------------------------------------------------------------------
Seuraavaksi olikin aika istahtaa junaan vähän pidemmäksi aikaa, ja suunnata kohti Izun niemimaata, joka on kuulu kuumista lähteistään. Valitsemamme kohde oli aivan paikan ytimessä. Helpomminkin löydettäviä kylpylöitä olisi varmasti useita, mutta nykyisin suurin osa maan kylpylöistä on jaettu erikseen miesten ja naisten osioihin.

Internetistä löytämiemme tietojen perusteella lähdimme junan päätepysäkiltä bussilla harhailemaan kohti valittu kylpylää. Valitettavasti paikkaa ei oltu merkattu paikallisiin karttoihin, ainakaan samalla nimellä jolla se oli netistä löydetty. Lisäksi paikallinen kartasto oli jälleen yhtä mielenkiintoisen mittakaavatonta, joten oli pakko vain luottaa onneen.

Pysähdyimme ensin paikassa, joka kuulosti samalta kuin etsimämme. Väärässä olimme. Seuraavan bussin tuloon olisi tovi, joten päätimme nauttia hetken kauniista ilmasta ja luonnosta.

bambumetsää...

Lähistöltä kuului veden pauketta. Alhaalta jostain käveli ihmisiä suurin ryppäin. Olimme vahingossa "Japanin 10 parhaan vesiputouksen" kastiin kuuluvan vieressä.

Olimme kuitenkin tulleet etsimään kuumaa lähdettä, joten emme lähteneet tällä kertaa ihailemaan nähtävyyttä. Päivä alkoi kuitenkin olla jo pitkällä. Tätä päätöstä ei tullut kaduttua.

Istuimme jälleen bussissa pitkän tovin, ja maisemat vaihtuivat vaikuttavista henkeäsalpaaviin.

Erään tunnelin jälkeen tie kääntyi mutkalle, ja laskeutui spiraalina pari kierrosta alaspäin! Hulluja ovat japanilaiset insinöörit. Tämä paikka on siis keskellä vuoria, keskellä ei mitään.

Spiraalin laskeudutta alas, silmiimme osui tutunnäköiset kanjit! Jos seinässä oleva teksti 天城荘 (amagiso) ei olisi ollut nettisivun kanssa samalla fontilla varustettu, olisi varmaan jäänyt huomaamatta. Jos joku meinaa joskus käydä täällä, niin kannattaa vain etsiä se iso spiraalitie.

Itse kylpylä maksoi 1000jeniä/kävijä. Vielä emme tienneet mitä odottaa. Vain se oli etukäteen tiedossa, että erilaisia kylpyjä olisi paljon, ja että ulkoaltaissa kuuluu epäjapanilaiseen tapaan käyttää uimapukuja.

Hotellirakennuksen sisällä olleet kylvyt olivat jo varsin hienosti rakennetut, ja kelpaisivat itsessäänkin jo hienoksi kokemukseksi. Yhteiskylvyt olivat ulkona, joten sinne vain seikkailemaan. Kävi ilmi, että altaat oli sijoitettu paljon alemmas laakson pohjalle, jonne sitten käveltiin uimapuvuissa tai vaihtoehtoisesti kylpytakeissa, jos sellaiset olisi jostain löydetty.

Tuonne alas vain kylpyyn! Kävi ilmi myös miksi paikassa oli hyvä käyttää uimapukuja. Myös muut kuin kylpijät pääsivät kävelemään tämän kuvan ottopaikkaan asti, joten olisi ollutkin kummallista olla alasti, kun vieressä on täysipukeinen turistilauma ottamassa valokuvia.

Ei ilmeisesti ollut tämän paikan sesonki, koska olimme lähes ainoat asiakkaat! Paikassa ei tosin ollut kuin yksi kirsikkapuu, mikä selittänee yleisöryntäyksen puutteen. Ilma alkoi jo hieman viiletä, joten kuuma kylpy tuntui mielettömältä vieressä pauhaavan vesiputouksen ja joen reunalla.

Eri lämpöisten altaiden lisäksi paikasta löytyi lisäjäynänä kaksi luolakylpyä, eli vuoren seinämästä oli kaivettu sisäänpäin kymmeniä metrejä lämmintä vesiallasta. Huippuhieno kokemus tämäkin!


Lisäksi paikasta löytyi 25-metrinen uima-allas sekä erilaisilla mineraaleilla täytettyjä hoitokylpyjä, näissä valtavan puuceen näköisten kansien alta.

Aivan mahtava paikka. Näin hienoa mestaa ei olisi ollenkaan osannut odottaa. Tai siis ollenkaan olettaa tämmöistä olevankaan. Pieni vaivannäkö paikan etsimisessä palkittiin tosissaan.

Kylvyn jälkeen oli olo raukea, mutta vielä pitäisi matkustaa eteenpäin, jotta ehtisimme takaisin Osakaan ennen kuin Japaniin saapuisi lisää vieraita. Ulos tullessamme hoksasimme, ettemme olleet katsoneet bussiaikatauluja! Onneksemme toiseksi viimeinen bussi oli juuri lähtenyt, eli ennätimme vielä pois hiljaisesta onsen-kylästä kohti suurempia kaupunkeja ja halvempaa majoitusta.

Tarkoituiksemme oli päästä mahdollisimman pitkälle länteen, mahdollisesti Nagoyaan asti. Koska olimme jälleen sidottuina paikallisjuniin, kesti matkassa tovi jos toinenkin.

--------------------------------------------------------------------
Nagoyaan asti emme päässeet, koska illan viimeinen juna pysähtyi Toyohashi-nimisessä kaupungissa. Vaihtoehtomme oli viettää muutama tunti rautatieasemalla tai lähteä etsimään kaupungista hotellikeskittymää. Koska asema oli pirullisen kylmä ja tuulinen, lähdimme haahuilemaan kaupungille. Oli perjantai-ilta, mutta tämä Oulua selkeästi suurempi kaupunki oli täysin kuollut. Paimiossakin on kovempi meno keskellä viikkoa kuin täällä viikonloppuna.

Hotellit löytyivät kuin löytyivätkin erään katolla olevan ilotulitus-majakan ansiosta. Valitsimme kuitenkin laatupaikkaa vastapäisen halvan ja kämäisen hotellin, koska emme kuitenkaan enää ehtisi hirveän pitkään yöpyä.

Kämäiseksi paikka osoittautuikin. Jo hotelliaulassa olevat huoneiden valotaulut olivat aikaa sitten palaneet puhki, joten kuvista ei tuon suurempaa selvää saanut. Ihmisiä ei näkynyt missään, ja paikka epäilytti kevyesti. Päätimme kuitenkin säästää rahaa. Huoneessa oli ilmanpainekapseli, johon maksettiin rahasumma, jonka saneli huoneen puhelimesta vastannut ystävällinen naisääni, se ainoa inhimmillinen tekijä tässä paikassa.

Tämäkin hotelli oli ilmeisesti aikanaan ollut laatuisa, ja ilmeisesti nähnyt parhaat päivänsä 70-luvun puolella. Nykyisellään lattiasta kattoon kokolattiamatolla vuorattu hotelli ei pahemmin säväyttänyt. Ulkoseinän mattotapetti oli epäilyttävän läikikäs. Rahat oli kuitenkin maksettu jo, joten ei kai tässä sen ihmeempiä. Muutama tunti oli otettava unta ennen check-out-aikaa.

Lopullinen arvio hotellista tulee sitten aamulla...

[sauli]