Aikanaan paikalla on olevat temppelit on rakennettu kymmenä metrejä korkeiden pylväiden päihin. Eri tutkijoiden mukaan rakennuksilta laskeutuneet suorat portaatkin olisivat helposti vieneet yli satametrisen matkan.
Nyt tuosta ajasta oli jäljellä vain rekonstruoituja pienoismalleja, jotka kertoivat komeasta historiasta, jolloin rakennukset olivat yltäneet jopa 50 metriä korkeiksi. Voi kuitenkin helposti arvata mitä tällaisille rakennelmille historian kuluessa tapahtui. Nykyisetkin rakennukset olivat komeita ja fyysisesti iäkkäitä, vanhin 1700-luvulta.
Temppelin muinaiset vartijat saartoivat pahaa-aavistamattomat matkailijat. Muut pääsivät karkuun mutta ramppu jäi öttiäisten armoille.
Vieläkään ei ole löytynyt rampun voittanutta.
Ennustuksia oli ripustettu sitten ihan tosissaan. On muuten tämä temppeli ollut tiettävästi suosittu kohde erityisesti pariskuntien keskuudessa jo satoja vuosia.
Seuraava kohde oli lähistön Izumo-historiamuseo, suunnittelijanaan Fumihiko Maki.
Mitä käy kun ruikkii esiruostutetulle teräkselle?
Sisään vain. Museo oli hillityn tyylikäs ja henkilökuntaa oli runsain mitoin, joka ovelle omansa. Onneksi lähes kaikki olivat naisia ja museon pukukoodi oli tyylikäs.
Komeasti toimivaa värien harmoniaa.
Huoltokin pelaa.
Takapihan näkymä oli myös vakuuttava. Kuumuus sen sijaan ahdisti kokeeneempaakin matkaajaa.
Jälleen pikkujunilla kohti seuraavaa majapaikkaa.
Vettä ja muutakin nestettä kului runsain mitoin.
Illan hämärtyessä junaa vaihdellen.
Wanmankaa, eli yhden miehen junavaunu toimi bussin lailla. Yksivaunuisen kapineen takaikkunasta oli mukava tiirailla taakse jäävää maailmaa.
Aava meri avautui edessämme auringon tarjoillessa viimeisiä säteitään vähien aaltojen pinnalta.
Myös kanssamatkustajamme pääsivät nauttimaan taikurismiehemme korttitempuista.
1 kommentti:
huijui onneks ramppu selvisi!
Lähetä kommentti