Madhu oli kutsunut meidät ja muutaman japanilaisen kaverin illastamaan nepalilaisittain ja varaus tehtiin ravintolaan torstaiksi.
Lisäksi kaverimme olivat saaneet vihiä koripalloturnauksesta ja joukkueessa oli sattumalta kaksi paikkaa pitkille ja urheilullisille suomaisille. Hyväksyimme ehdotuksen mukisematta ja sovimme harjoitukset seuraavaksi perjantaiksi.
Torstaina valmistauduimme kohtaamaan viikoittaisen japaninkielen oppitunnin, jota tällä viikolla ei jostain kumman syystä ollutkaan.
Japanissa yliopistot ja muutkin oppilaitokset järjestävät kerran vuodessa festivaalit, joissa sitten tapahtumia ja ohjelmaa riittää. Meitä ei tietenkään oltu asiasta informoitu kun pöllähdimme juhlahumun keskelle vähintäänkin hämmentyneinä. Joka suunnalta huudeltiin että "tulkaa jo syömään", ja hetken kierrettyämme taivuimme haukkaamaan kananrintapaloja vartaassa.
Lafkalla pidettiin Yamaguchi-sensein kanssa jokaviikkoinen palaveri, joka tällä kertaa tuntui venyvän ennätysmittaiseksi. Myös Madhu saapui odottelemaan vapautumistamme.
Kyseisissä palavereissa on ilmeisesti tarkoitus puhua vaikeita japanilaisia sanoja mahdollisimman nopeasti ja yleensä aika kuluukin lähinnä sanakirjan selaukseen.
Vapauden koittaessa otimme suunnaksi Temman juna-aseman Osakan keskustassa ja löysime tiemme hieman pääkadulta syrjässä olevaan kodikkaaseen nepalilaisravintolaan.
Jo alkupalat olivat koettelemus voimakkaisiin makuihin tottumattomille japanilaisille ystävillemme. Tujaus nepalilaista viinaa ja chilicurrypähkinät kirvoittivat ensimmäiset hikikarpalot.
Aterian lomassa Madhu viihdytti joukkiota esittämällä nepalilaisia arvoituksia ja ilo oli pinnassa.
Ruoka oli mielettömän maukasta, joskin tottumattomalle melkoisen tulista. Taisimme syödä enemmän kuin kertaakaan ennen japanin maalla ja aterian lopettanut mangolassi täytti viimeisimmätkin kolot vatsalaukusta. Tänne varmasti eksytään toistekin.
1 kommentti:
Hyvä poijaat,hyvä ruoka parempi mieli.Kivaa lukea seikkailuistanne.soili
Lähetä kommentti