Koripalloturnaus

Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua kun amerikkalaisen ääliöpainin harjoittajat lämmittivät festivaalikansaa koripalloturnausta varten.

Pitkät suomalaisnuoret vakuuttivat joukkueen itsevarmalla olemuksellaan ja koko joukkue oli rento ennen varsinaista kohtaamista,...

...vaikka paikalliset näyttivät meille tylysti takapuolta. Päätimme näyttää todelliset voimamme vasta kentällä.

Meille oli varattu upeat peliasut: pääasiassa mustaa, kuten kunnon arkkitehdeilla kuuluu olla. Paitoihin kirjoitettiin tyylikkäästi myös nimet sekä pelaajanumerot, kuten meillä ammattilasilla on tapana.
Ensimmäset vastustajat olivat ilmeisesti myös 'arkkitehtiopiskelijoita', ja huonon arpaonnen seurauksena saimme kirkkaan vihreät liivit, jotka peittivät upeat peliasumme. Tämä saattoi olla ratkaiseva tekijä joukkueen motivaatioon.

Niinhän siinä sitten kävi. Ensimmäisen pelin jälkeen olimme ulkona sarjasta. Vasta vapaaheittokierroksella ratkennut ottelu oli yksi turnauksen tiukimmista. Hauskaa oli vaikka tulos oli masentava: 8-9 vieraille.

Jatkosarjan pelejä katsellessamme ymmärsimme että meille oli parinvalinnassa käynyt tuuri.
Tasoero kovimpiin joukkueisiin oli valtaisa ja teknisesti heikommat joukkueet turvautuivat armotta kyynärpäihin.
Kuvassa esiintyvä ystävämme Hamachi kuuluu saman Yamaguchi-työryhmän jäsenistöön, muttei oikeana koripallon pelaajana voinut liittyä joukkueeseemme.

Kiinalaisten joukkue oli suurikokoisin, mutta joutui taipumaan taiteilija-arkkitehti-koripalloilijoista koostuvan suosikkijoukkueemme edessä.

Tahti pelissä oli huimaa ja paikalla olleet urheiluvalokuvaajat pääsivät oikeuksiinsa


Suosikkijoukkueemme voitti ja kaikki olivat iloisia.

Kaikista kannattajista otettiin kuva voittaneen joukkueen kera, kenttätuomarin toimiessa valokuvaajana.

Voitostaan innostuneet tuttavamme ilmoittivat että illalla menisimme juomaan ja syömään saadut voittorahat. Kyseessä oli ensimmäinen kokemuksemme perinteisestä japanilaisesta opiskelijajuhlinnasta, eli 'tabenomihoudaista', jossa parin tunnin ajan sai syödä ja juoda niin paljon kuin ehti ravitsemusliikkeen keittiöstä tilaamaan. Suomalaisille tämä oli tietenkin tarjous josta ei voinut kieltäytyä, joten lähdimme kotiin keräämään voimia illan uuteen koitokseen.

Sovitusta iltaseitsemästä lähtien ruokaa ja juomaa tuotiin paikallisen kuppilan pöytiin mukavalla tahdilla. Ensimmäiset humaltuivat tehokkaasti jo ensimmäisistä oluista, ja kuten arvata saattoi, tarjoilun saavuttaessa loppunsa oli joukkio melkoisen tuiterissa. Lopulta enää poikkeuksellisen vastustuskyvyn omaava joukkueen kapteeni Taro-san, kuskina toimiva Bakami sekä suomalaiset expertit olivat kohtuullisessa terässä.

Joukkue talutettiin Taron kämpille selviämään ja itse lähdimme kotiin nukkumaan leppoisasti pyöräillen. Paikallisten alkoholinsietokykyyn kyllästynyt Taro-san ilmoitti toiveensa päästä suomalaisten matkaan uudemmankin kerran.