Näin jälkeenpäin ajateltuna polkupyörät olisivat olleet tähän palloiluun oivalliset kapineet, kuten paikalliset mallia näyttävät:
Toisaalta, tätäkään huippuhienoa ympäristöteosta ei olisi polkupyörillä koettu. Hieman on tässä kaupungissa eri meininki, kuin kotoisessa Osakassamme, jota parhaiten kuvaisi ilmaus "Valtava Raisio".
Yleisesti ottaen japanilaiset parkkeeraavat polkupyöränsä aivan miten sattuu, mutta tässä mennään ehkä jo vähän liioittelun puolelle.
-------------------------------------------------------------------------------------------
Hmmm.... mikähän tämä puisto on, mennäänpä vilkaisemaan..
Ja kyseessähän oli sattumalta kompleksi, jossa sijaitsee Kioton keisarillinen palatsi! Ehkäpä tähän ei olisi voinut ollakaan törmäämättä.
Pariskunta otti pikkukamerallaan syksyisiä kimonokuvia. Väkivaltaisesti ravistellut putoavat lehdet varmasti kruunasivat sommitelman.
Eivät nämä muuten ymmärtäneet japania sitten ollenkaan. Taisivat olla Jenkkejä...
Puistopolliisit toiminnassa. Sattumalta kulkiessamme palatsin viertä törmäsimme myös melkoiseen koulupoliisiin. Osastollamme vaikuttava vanhempi naishenkilö tuli vastaamme tervehtien, ja alkoi heti kyselemään, että mitä ihmettä keskellä viikkoa Kiotossa... Onneksi hällä oli seuraa, josta ei voinut jättäytyä, joten pääsimme nopeasti pälkähästä. Maailman kaikista paikoista, miten Kiotossa törmää tuttuihin...?
Yksi palatsin sisäänkäynneistä. Sisälle ei ollut pääsyä, ellei ollut etukäteen sovittua aikaa Imperial Household Agencysta. Mistäs me nyt semmoinen tähän hätään löydettäisiin... pöh. Joku toinen kerta sitten.
Päätimme mennä vilkaisemaan puistossa ollutta vähän uudemman näköistä rakennusta. Sisäpihalla hoksasimme päätyneemme Imperial Household Agencyn toimistoon. No mikäs siinä, pitäisikin ehkä varata aika pariin hienoon paikkaan (Katsura ja Shugakuin, paikat joissa olimme opastamassa perulaisia, ja joihin pääsy oli tosissaan vaikeaa).
"No, milloinkas pääsisi?"
"Tänään ei ole enää tilaa, eikä huomenna. Miten olisi ylihuominen?" !!!
No, ei kai meillä ollut vaihtoehtoja. (Keisarilliseen palatsiin meno jätettiin väliin)
Eipä tämä paljon peloteltu hakuprosessi kyllä vastannut odotuksiaan. Nimet paperiin, ja paperin kera ylihuomenna katsastamaan huippumestat! Vähän jännitti, mitä lysti tulisi maksamaan... Tästä lisää ylihuomisen seikkailuissa.
Löysimme puistosta ammattaimaisen näköisen kameramiehen. Juttu luisti oivallisesti, ja kerrottavaa oli vaikka kuinka, vaikka miehen Kansai-aksentti oli suhteellisen hankalaa ja vaikka herra olikin siirtynyt valokuvauksen pimeälle puolelle: Vaarallinen Nikonisti!
-------------------------------------------------------------------------------------------
Puistosta ulos päästyämme vastaan tuli joku temppelalue. Sisään vain. Väkkyrä mänty aiheutti alussa kuvausintoa melkein enemmän kuin itse rakennuskompleksi.
Paikka oli kyllä jälleen upea rauhallisuuden tyyssija. Yhden hallin kattoon oli maalattu tuiman näköinen lohikäärme, joka tuijotti katosta kulkijaa aina, vaikka mihin kohtaan huonetta yritti karata. Isoveli valvoo.
-------------------------------------------------------------------------------------------
Ilta alkoi hämärtyä, kun eksyimme sekalaisen melusaasteen johdattamina erään yliopiston pihalle, jossa oli käynnissä festivaalit. Meno oli aika lailla samanlaista kuin oman yliopistomme juhlissa. Ruokakojuja, bändejä ja amerikkalaista ääliöpainia...
Mukava jazzklubi oli kyllä oivallinen kokemus. Osasi porukka jopa soittaa. Musiikkia kuunnellessa aika kului mukavasti.
Ihmisiä oli paljon liikkeellä, mutta eräät erottuivat joukosta. Kaikista kojuista tultiin mielle myymään henkilökohtaisesti kaikenmoista. Ahdistushan siinä nopeasti syntyi. Pahin oli joidenkin lukiotyttöjen pitämä koju, jolla vahingossa tuli ilmi, että olemme suomalaisia...
Valitettavasti tytöt sekosivat täysin:
[kuorossa] "IIIIiiiiikkk!!! I love juuu!!" Päätimme paeta pikimmiten.
Huhh.. Onneksi päästiin karkuun. Huomenna olisikin aika pitää taukoa seikkailuista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti