Uskomattomalla mäihällä molempien kohteet osoittautuivat samaksi ja matkaan lähdettiin luottavaisin mielin.
Nopeimmalla erikoispikaexpress-junalla matka taittui perille alle tunnissa vain pienellä lisämaksulla.
Vuorelle noustiin tyylikkäästi vaijerihissillä.
Vaunun sisällä pojat yrittivät nälkäänsä vedellä mustekalapalloja. Eivät muuten olleet tällä kertaa kummoisia.
Ylhäällä piti hetki ihmetellä maisemaa katoksen alla ja kokeilla pysäkin nahkasohvaa.
Huomattuaan epäilyttävän tikkuun survaistun kalan oli Ollin pakko päästä maistamaan.
Julmat pedot tuijottivat hetken toisiaan. Merihirviö osoittautui odotettua suolaisemmaksi mutta kalanmakuiseksi elämykseksi.
Vaikka kirsikankukat alkoivat täälläkin jo lakastua olivat utuiset vuorimaisemat matkaajien mieleen.
Suosittuna turistikohteena Yoshino-vuoren pikkukadut olivat puoteja täynnä. Sadepäivän kunniaksi turisteja oli kuitenkin vähänlaisesti.
Vuoren laella nököttävä temppelivanhus oli merkattu maailmanperintökohteeksi.
Löysimme tässä välissä kohteeksemme valitun kuuman lähteen, mutta päätimme kuitenkin valoisaan aikaan mennä vielä käymään temppelillä ja vähän seikkailemassa. Taitaa olla kuumia lähteitä siellä täällä, kun kevyessä tihkusateessa vuori höyrysi komeasti.
Maailmanperintökohteen autenttinen munkki ja digikamera.
Temppelin taakse johti vielä polku, joka näytti mielenkiintoiselta mutta turistittomalta. Uteliaina eteenpäin.
Kaivoshissin näköinen vimpain oli valmiina toimintaan. Emme kuitenkaan hypänneet siihen vaan lähdimme laskeutumaan kivisiä portaita viirien ja kivilyhtyjen reunustamaa polkua.
Demoninen heppu, muovisten trollilelujen esikuva kenties?
Onneksi emme hypänneet ylempänä vaunuun.
Hissin päätepysäkki osoittautuikin hurjaksi lentomäeksi vastakkaiseen kuusikkoon. Hulluja nuo japanilaiset.
Sisarukset iloitsivat kun Olli painoi laukaisinta.
Vesiputouksen kohistessa väkivahva Rauli kuritti lohikäärmeitä.
Portaiden juurella muita ihmisiä ei ollut ollenkaan.
Joku oli kuitenkin parkkeerannut autonsa tiiviisti alhaalla olevan temppelin kylkeen.
Pronssilohikäärmeen ei tarvinnut kauaa enää hävetä heikkoa kiiltoaan kun huoltomiehet puunasivat tarmokkaasti.
1000 paperikurkea taiteltuaan saapuu onnen myotätuuli elämään.
Hämyisen käytävän päästä kuuluivat munkkien ja kansalaisten matalat rukouslitanjamörinät.
kurkia siisteissä jonoissa osoittamassa elämän olevan onnen täyttämää.
Lähdimme nousemaan takaisin vuorellepäin, reitiksi valitsimme edellisen pyhäkon viereltä nousevan tien. Ei kai sitä suinkaan samoja portaita takaisin nousta.
Usvainen metsä kurkotti tyhjyyteen.
Tievalinta ei vakuuttanut mutta jatkoimme eteenpäin. Lopulta hoksasimme, että tie nousee täysin väärää vuorta ylöspäin.
Hobitit päättivät oikaista joen ylitse metsäjyrkänteen kautta naapurivuorelle.
Metsän tunnelma oli kuin sadusta .
Unohdettu kaivinkone sai nauttia taas hetken Raulin hyväillessä ohjauspaneelia.
Utuvuoren tunnelmaa. Tuolla kaukaisuudessa näkyvältä temppeliltä lähdettiin ja tänne päädyttiin.
Saavuimme uudelle tielle, joka odotetusti johti takaisin lämpimille lähteille.
Autotielle oli asennettu peilejä lähes jokaiseen mutkaan ja tallensimme hienoisesti vääristyneet hahmomme blogilukijoiden iloksi.
mutkainen vuoritie
Täälläkin alkoi kirsikankukkien aika vetää viimeisiään.
Kylpylän isännän kanssa sovittu aika alkoi uhkaavasti lähestyä ja kiiruhdimme viinakaupan kautta kohti kyseistä ryokania.
Ahkeran vaelluksen jälkeen muutaman tunnin hautuminen rentouttavissa altaissa oivallisen saken kera oli juuri sitä mitä tältä oltiin tultu hakemaan. Kylpyvesi oli sijoitettu bambulla aidatulle pihalle puisiin altaisiin, ja kaiken keskellä oli viimeiset lehtensä altaaseen antanut kirsikkapuu, sekä saketynnyrit, joista matkalainen sai täyttää puista kuppiaan.
Rentoutuneina lähdimme takaisin kohti vaijerihissiä, joka oli yllättäen suljettu puolisen tuntia aiemmin.
Nälkä alkoi kurnia ja kiiruhdimme vuoren juurelle ilman hissiä. Alamäkijuoksuun!
Viimeinen pikajuna vei meidät Osakan keskustaan jossa kävimme vielä ahtamassa vatsat täyteen oivallisen seikkailun päätteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti