Ennen esitystä jännitti vähän: mahtaakohan niistä nukeista nähdä täältä halvasta takapenkistä mitään.
Verhot vielä edessä. Valitettavasti itse esitystä ei saanut alkaa kuvaamaan, joten siitä ei sitten ole mitään dokumenttia. Bunrakuhan on taiteenmuotona kombinaatio nukkemanipuloinnista, tarinanlaulannasta sekä shamisen-luutun soittamisesta. Itse nukkeja liikuttaa näyttämöllä näkyvät nukkemestarit, joita on pääesiintyjillä kolme nukkea kohti. Päälle ja oikealle kädelle tarvitaan omansa, sekä yksi toiselle kädelle. Hierarkiassa alimpana oleva heiluttelee jalkoja.
Lavan reunalla istuu soittaja sekä tarinan ulisija, jotka vaihtuvat kohtausten välillä pyörivän seinän avulla uusiin. Nukkemestareiden päät on huputettu, ja muutenkin heput ovat pukeutuneet mustiin, koska tyhjyyden väriin pukeutuneena ei tyyppejä tietenkään "näe". Erotuksena näistä ovat nukkesupermestarit, jotka ovat paikallisia idoleita ja sankareita ja jotka heiluttelevat puolitoistametristä nukkea hakamaan sonnistaununeina, ilman huppua.
Niin... miltäs tämä nelituntinen spektaakkeli sitten maistui. Vaikka teatterimuoto on kehitetty kansanviihteeksi, voisi tätä osaltaan verrata eurooppalaisiin oopperakokemuksiin. Puoliakaan lavalla tapahtumista ei tajua, ja laulajan ulina kävi välillä korviin, vaikka mies saikin arvostusta laulamalla tunnin yhtä soittoa sekä kertojat että mies- ja naisosat. Kaikki vielä eri tavoin intonoituina ja karrikoituina. Nuket olivat tyylikkäitä, ja niitä heiluttelevien heppujen touhu näytti välillä rankalta työltä.
Onneksi siirryimme puoliajalla tyhjiin etupenkkeihin, koska sieltä hommasta sai paljon enemmän itri. Nukeillahan liikkuivat suutkin, ja silmät, kulmakarvat, sormet! Tarinassa oli hankala pysyä perässä englanninkielisestä tekstistä huolimatta, mutta japanilaiseen tyyliin kertomukset sisälsivät rakkautta, jäänitystä ja väkivaltaisia kuolemia.
Nyt kun tuo elämys on käyty kokemassa, niin eipähän tarvitse mennä uudestaan. Vaikkakin mielenkiintoinen, sai pitkä esitysaika yleisön nuokkumaan ja puuduttamaan takalistonsa. Nälkäinen ja janoinen kulttuurikansa katosi seuraavaksi kaupungin yöelämään...
[kuvista kiitos sanjalle]
[sauli]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti