Vanhempi herrasväki kuitenkin ymmärsi, ettei matkan tarkoitus ollut joutavanpäiväinen huvittelu. Muutaman tunnin matka Naraan sujui mainiosti lautapelejä pelaten ja maisemia ihaillen.
Pian edessämme seisoi auringon hehkuinen, myyttinen Tōdai-ji. Tämän maailman suurimman puurakennuksen sisällä istuu valtava pronssinen Buddha-patsas, Daibutsu. Tōdai-ji on yksi Japanin ruuhkaisimmista turistinähtävyyksistä, ja mehän osuimmekin paikalle sopivasti kansallisena juhlapyhänä, syksyn festivaalin aikaan. Tämä tarkoitti sitä, että temppelissä kaikuivat munkkien matalaääniset mörinät, samalla kun luokkaretkiryhmä toisensa jälkeen ahtoi itsensä rakennukseen.
Viirit ja kaikki. Hulppea laitos kaiken kaikkiaan.
..ja on se ISO. Pronssimiehen pystyssä olevat sormet ovat suurin piirtein ihmisen mittaiset.
Väkeä oli kuin pienessä miljoonakaupungissa
Pienoismallista kävi ilmi jannun todellinen infernaalinen luonne
Ulkoseinustalla istui itse punahilkka.
Kun on maailman suurin puurakennus, on hyvä että käsillä on riittävä määrä sammutusvälineistöä. Kyllä tällä isompikin roihu kuriin saadaan.
Eräässä rakennusta kannattelevassa pylväässä on aukko, joka on kertomuksen mukaan saman kokoinen kuin vieressä istuvan Buddhan sierain. Tästä jos läpi pääsee, on tulevaisuus onnen ja vaurauden täyttämä. Taitaa näillä herroilla olla valoisa tulevaisuus edessään...
Temppelin pihalla päädyimme keskustelemaan mukavan japanilaisrouvan kanssa. Ennen kuin tajusimme virheemme, seurueen pienimmät oli työnnetty syliimme poseerauksia varten. Ilahtuneet lapset nauttivat selvästi pohjoisten barbaarien jylhästä seurasta.
Portilla odotti lisää punaisella merkattuja sankareita... Alta pois ja seuraavaan kohteeseen. Vamos!
--------------------------------------------------------------------
Kuuluisan Arata Isozakin suunnittelema Nara Centennial Hall, konsertti- ja konferenssirakennus. Sisään ei ennakkotietojen mukaan ollut mahdollisuutta päästä, joten lähdimme kiertämään rakennusta vain ulkoisesti.
arkkitehtuurikuva
arkkitehdit kuvaamassa. joka puskassa.
Perulaiset hyökkäsivät suorilta sisään, rakennuksen aulaan. Aulassa sitten parveiltiin ja ihmeteltiin, josko päästäisiin vielä pidemmälle, kun kerran näin pitkälle oltiin jo päästy. Tiskillä seisova nainen antoi selvän vastauksen: "できない" (ei onnistu) Koska arkkitehtiseurue uskoi pääsevänsä joka paikkaan, pyörimme aulassa tovin ja kävimme vaivaamassa naisraukkaa useamman kerran. "Aina löytyy joku tapa päästä sisälle." Tällä kertaa näin ei ehkä olisi ollut, ellei Hide olisi keksinyt käyttää viimeistä oljenkortta. Surullinen tarina perulaisista, jotka olivat saapuneet Japaniin vain tämän rakennuksen vuoksi, herätti viimein myötätunnon, joten paikan johtaja soitettiin paikalle kansallisesta juhlapyhästä huolimatta. Perulaiset olivat taas oikeassa. Tämä oli myös ensimmäinen ja ainoa kerta, kun joku japanilaisista järjestäjistä sai kiitosta jopa ryhmänjohtajalta.
Teatterisali oli hulppea robottilavoineen ja -katsomoineen.
Talon toinen sali oli suunniteltu konsertteja varten. Kaikki oli kunnossa musiikkielämystä ajatellen. Erityisesti salin takatila oli arkkitehtuuriltaan inspiroiva.
Ryhmänjohtajaa tuntui kiinnostavan myös muut tilat. Kieltokyltin ohittaminen sujui tältä herralta mainiosti. Se oli sitä paitsi japaniksi.
Onneksi tämä sankarivalokuvaaja sai vanhan lurjuksen kiinni itse teossa.
------------------------------------------------------------------------
国立国会図書館関西館 eli kokuritsukokkaitoshokankansaikan eli National Diet Library eli kansalliskirjaston Kansain alueen haarakonttori, suunnittelijana japanilainen Fumio Toki. Paikka oli sisältä sangen hieno laitos jokaista yksityiskohtaa myöten. Kayttäjäystävällinen kirjasto takavarikoi heti sisään astuessa kamerat ja suuremmat kantamukset. Tämän jälkeen jokainen pääsi vuorollaan näpyttelemään laitteeseen kaikki yhteystietonsa saadakseen kirjastokortin, jolla pääsi sisään.
Kirjastokierroksen päätteeksi pääsimme yllättäen koko porukka syömään kirjaston ravinteliin. Jopa ryhmänjohtaja söi annoksen.
Nurmikon sahalaita kätkee taakseen alla olevan kirjastosalin valoaukot. Harmi, ettei upeasta sisätilasta voinut ottaa kuvia.
Siististi hoidetusta nurmesta innostunut akrobaatti-arkkitehti yritti iloissaan heittää voltin.
--------------------------------------------------------------------
Paluumatka olikin sitten rauhallisesti sujuneen päivän päätteeksi kunnon säätöä. Ensiksi bussilla ei löydetty tietöiden takia oikeaa suuntaa, mikä herätti närää kanssamatkustajassa: "This is ridiculous!" Takapenkkiläiset halusivat yksimielisesti Kiotoon päästyään mennä katsomaan kirjakauppaa, jossa myytäisiin arkkitehtuurikirjoja. Etupenkin herrasmiehellä sen sijaan suunnitelmia oli yhtä paljon kuin takana istuvia. Vaikea päätös Kyoumizu-temppelin, Nijo-linnan, hotellin ja kirjakaupan välillä päätyi Nijo-linnaan, joka kuitenkin olisi menevä hetken päästä kiinni. Lopulta Kiotoon päästyämme menimme hotellin kautta kirjakaupalle, koko porukka.
Japanilainen tienrakennustaide kohoaa selvästi tamperelaisten näkemyksen yläpuolelle.
Vaikka kirjakaupan sijainti oli epäselvä, vakuuttelimme kanssamatkustajille ja itsellemme, että se löytyy. Ja löytyihan se, onneksi. Kaikki liukenivat omille teilleen nopeasti sen enempää sanomatta. Seuraavan, viimeisen, tärkeimmän päivän suunnitelmat jäivät kuitenkin aivan täysin avoimiksi. Ryhmänjohtaja oli päättänyt kruunata reissun viimeisen päivän matkalla Himejiin, joka valitettavasti oli loman jälkeisen ruuhkan vuoksi noin neljän tunnin ajomatkan päässä.
Ryhmänjohtajan suunnitelma oli seuraava:
06:30 Kaikki bussille (todellisuudessa aikaisin hetki saada bussi oli 07:00) Bussikuski esitti vastalauseen, mutta ryhmänjohtaja uhkasi tylysti soittaa suurlähetystöön, jos ei maksettu bussi toimi annettujen ohjeiden mukaan.
10:00 Bussi perillä Himejissä (todellisuudessa matka kestäisi 11:00 asti)
Perillä oli tarkoitus käydä viidessä kohteessa, joista jokaiseen
oli siirtymisineen varattu vaivaiset puoli tuntia. (=2,5 tuntia)
14:00 Päivän tärkein kohde oli Osakassa, johon oltiin saatu pitkien neuvottelujen jälkeen ainoa mahdollinen aika. Tästä ei saisi myöhästyä minuuttiakaan. Ajomatka Himejista olisi noin 3,5 tuntia. Lisäksi alueelle ei ollut bussilla asiaa, joten joutuisimme turvautumaan paikallisliikenteeseen. (Totuudessa tässä vaiheessa oltaisiin vain 3,5 tuntia myöhässä, jos oletetaan, että puolen tunnin aikatauluista olisi mahdollisuus pitää kiinni)
16:00 Tadao Andon museo, joka sijaitsi Kobessa (2 tunnin ajomatka takaisin Himejin suuntaan.)
Päivän päätteeksi seurue halusi mennä katsomaan Kansain lentokenttää, joka olisi
Osakan toisella puolella muutaman tunnin ajomatkan päässä. Jos aikaa jäisi ylimääräistä, voisimme käydä matkalla myös toisessa Andon museossa. (optimististen laskujemme mukaan olisimme lentokentällä noin noin 23:30, ilman viimeistä museota)
Viimeisen päivän reittisuunnitelma
Yksipuolisten neuvotteluiden jälkeen ymmärrettyään suunnitelman mahdottomuuden, päätti johtaja kuitenkin toteuttaa suunnitelman sellaisenaan: "Tämä on viimeinen päivämme Japanissa, joten haluamme kokea mahdollisimman paljon, vaikka se tarkoittaisi koko päivän istumista bussissa näkemättä kohteita."
Koska neuvottelut eivät selvästikään olleet etenemässä, käännyimme kapinallisjohtajien puoleen. Tässä vaiheessa selvisi, mitä ryhmänjohtaja olisi oikeasti halunnut nähdä. Modernia arkkitehtuuria, eli kuvia toimittamaansa lehteä varten. Sovimme kapinallisten kanssa että he hoitavat taivuttelun ja me tekisimme uudet suunnitelmat huomiselle.
Ja vihdoin sen ansaitun oluen pariin. Olut oli kylmää, mutta puhelimet kävivät kuumina koko illan. Viimeisenä yllätyksenä Hikida-sensei oli saanut puhelinsoiton suurlähetystöltä, jonka alaisena bussikuskimme toimi. Yhteyttä lähetystöön ei ollut suinkaan ottanut johtajamme, vaan aikaisesta herätyksestä suivaantunut bussikuski. Lähdöksi määrättiin 08:00. Fantastista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti