Veden pinta nousee uhkaavasti

Nyt kun perulaisista päästiin eroon oli aika aloittaa uusi projekti. Japanilaisessa arkkitehtuurikilpailussa oli palautusaika näppärästi loppumassa reilun viikon sisään, joten ryhmä experttejä määrättiin tuottamaan ehdotus pikaisella aikataululla.

Aiheena oli arkkitehtonisen ratkaisun löytäminen ilmaston lämpenemisen aiheuttamasta vedenpinnan kohoamisesta tulevaisuudessa.
Lähestymistavaksi päätettiin ottaa intensiivinen keskustelu ruoan ja juoman kera.
Ravitsevan iloittelun tuloksena olimme kaikki kylläisiä ja sovimme tekevämme kukin oman ehdoituksen seuraavaksi viikoksi.

Uudet mullistavat ideat sitten liitettiin saumattomasti yhteen ja alkoi todellinen työnteko.
Ratkaisuksi esitimme karun tulevaisuuden näkymän, jossa osa vanhasta rakennuskannasta uhrattaisiin Poseidonille. Nämä rauniot jäisivät muistomerkeiksi tuleville polville tästä tuhlailun ja rappion aikakaudesta. tärkeimmät liikenneyhteydet katettaisiin kehärakenteella, joka samalla toimisi asutuksen suojana.

Paikalliset runoilijat loivat upeaa tekstiä ja suomalaiset taiteilivat tietokoneilla mestariteoksen ennätysaikaan. Tuotosta sitten ihailtiin ja ylistimme toisiamme hymyssäsuin

Paketti lähti postiin päivän etuajassa ja väsyneet expertit passitettiin kotiin nukkumaan.

Lisää kuvia luvassa kilpailun ratkettua.

Kita-sensei

Kävimme porukalla kuuntelemassa kuuluisan Toshiyuki Kita-sensein luentoa Osakan keskustassa. Meidät istutettiin mukavasti heti ensimmäiseen riviin, ja luentosalin lömpötila aiheutti paidan ylimääräistä kostumista. Vaikka kaikki miehen tuotokset eivät olleet täysin mieleisiä, oli luento todella mielenkiintoinen. Suomalaisista oltiin ilmeisesti varoitettu, koska luento sisälsi aika paljon viittauksia suomeen ja jopa kysymyksiä etupenkin suomalaisilta, jotka saivat taas muutaman hikikarpalon lisää.

Luennon jälkeen oli tarjolla seisova pöytä viineineen, naposteltavineen ja silmänruokineen. Tutustuimme lähiseudun muotoilualan opiskelijoihin, ja buffetin loppuessa lähdimme kotia kohti.

Hide ja Machida suostuivat tarjoukseemme käydä piipahtamassa meillä kotona vielä oluella. Kokeilimme porukalla myös uutta radioautoa. Hide nukahti pitkän päivän päätteeksi rattiin, mutta Machida jaksoi vielä kaahata oluen voimalla.


--------------------------------------------------------------------------------
Seuraavana päivänä törmäsimme paikallisessa ravintolassa itse Mikko Alataloon!

Sky Garden

Hurraa. Nyt on kotona ihan oma internet! Asentaja kävi aamulla alumiinisalkkuineen, ja asennus hoitui rivakasti. Nyt voidaan ehkä paremmin olla taas yhteydessä, ja päivittää blogiakin useammin.

Kauniin päivän kunniaksi päätimme kuitenkin häipyä kaupungille ihmettelemään nähtävyyksiä kahden kameran voimin. Myös tutussa kamerakaupassa oli jälleen tarkoitus käydä törsäämässä. Jo kotipihalla huomasimme toisen kameran ottavan kuvia ilman muistikorttia. Ammattimaista. Jatkoimme kuitenkin rohkeasti eteenpäin.

"Since ancient times, man has dreamed of gardens in the sky. Today, connected skyscrapers are making this dream come true." Päätimme siis käydä vilkaisemassa yhtä osakan merkittävimmistä nähtävyyksistä, arkkitehtuuriltaankin erikoista UmedaSkyBirua.

Raskaan liikenteen ja epämääräisten rakennusviritelmien keskellä pilvenpiirtäjä kohosi taivaisiin peilaten pilviä. Kohti taivaiden puutarhaa siis!

Maisemahissi kiidätti ihmisiä taukoamatta huipulle ja takaisin. 40. kerroksesta noustiin vielä pitkät liukuportaat terassille. Maisemat tuulisella tasanteella olivat kieltämättä kattavat. Puutarhan kasvillisuus sen sijaan puuttui täysin. Ehkäpä tämä onkin sellainen moderni japanilainen kivipuutarha...


Uusi uljas Shin Umeda koostui käytännössä vain tästä rakennuksesta, sekä naapuristaan loistohotellista. Jostain syystä alueen kehitys oli pysähtynyt 15 vuotta sitten. Tänne ei ehkä eksytä ihan heti uudestaan.

Ehkäpä tänään opimme jotain.

Perulaiset 6: Kobe & Osaka

Odotetun viimeisen päivän valo kajasti himmeästi harmaiden pilvien takaa, kun oppaat Sauli, Olli ja Miyuki matkasivat viimeistä kertaa kohti Kiotoa. Suureksi yllätykseksemme tilanne vaikutti rauenneen kuin lähes itsestään. Kapinallisjohtajat vakuuttivat uusitun suunnitelman onnistuvan. Vähäsanainen ryhmänjohtajakin nousi mukisematta bussiin ajallaan, ja lähdimme uuden suunnitelman mukaisesti Kobeen.

Tadao Andon museo sijaitsee puistossa, joka on rakennettu Koben tuhoisan maanjäristyksen muistoksi. Puisto oli täynnä betonisia tasoja, seiniä ja ramppeja, joita luultavasti myös paikallinen nuoriso osaa arvostaa.

Koska perulaiset hajaantuivat eri suuntiin, käytimme aikaa leikkien uusilla leluilla, kuten kamerajalusta-kaukolaukaisin-yhdistelmällä.



Ollin uusi kamerajalusta tarttui tiukasti paikkaan kuin paikkaan. Loistava kapistus kun oli, on näitä nykyään taloudessa kaksi.

Heti alkuun tehdyn virheen johdosta saimme juosta puistoa ympäri, jotta kaikki päätyisivät samanaikaisesti itse museoon. Onnistui se kuitenkin.

Jo tutuksi tullutta, ja uskomattoman sileää Andon betonia.

Portaita oli myös runsain mitoin.



Tilaisuus teki varkaan. Vartija tallentui kennolle kielloista huolimatta.

Reissun ehkä suurimmaksi yllätykseksi museo onnistuttiin kiertämään puolessa tunnissa, kuten oli tarkoitus.



--------------------------------------------------------------------------
Tässä vaiheessa suunnitelmiin tuli odotetusti uudistuksia. Koska aikaa oli "yllin kyllin", halusi koko joukko yksimielisesti mennä katsomaan Andon suunnittelemaa asuinaluetta Kobessa vuoren rinteellä.

Suunnitelma sisälsi muutaman ongelman:
1. Aikaa oli rajallisesti.
2. Alueen asukkaita suojeltiin kieltämällä arkkitehtuurituristien saapuminen laumoittain. Tällaisen joukon saapuessa itse Ando saisi sopimuksen mukaan vihaisen puhelinsoiton, jonka jälkeen moisen matkan järjestäjä jäljitettäisiin. Opettajamme Yamaguchi-sensei on aikoinaan ollut Andolla töissä, joten ongelmia saisimme aikaan roppakaupalla.
3. Samaisen suojeluperiaatteen johdosta paikan osoitetta ei oltu merkattu mihinkään oppaisiin, karttoihin tai mihinkään muuallekaan.
4. Myöskään kuskilla ei ollut aavistustakaan oikeasta suunnasta.

Perulaiset eivät ymmärtäneet japanilaisten järjestelmää alkuunkaan, vaan olivat varmoja, että sinnekin päästään, kuten aina ennenkin. Se siitä suojelusta sitten. Ihmeteltyämme hetken karttoja, alkoi ryhmänjohtajamme jo tivata, miksemme ole jo matkalla. Lähdimme siis liikkeelle suuntaa tietämättä.

Vuoren rinnettä noustessamme rakennukset yllättäen ilmaantuivatkin näkyviin ylempänä rinteessä. Tiet olivat kuitenkin niin kapeita, ettei bussi olisi mahtunut. Pienen harhailun jälkeen hermostunut seurue halusi jo ulos bussista. Kun puolet porukasta oli purkautunut kadulle, ilmoittivat vanhemmat herrasmiehet, että he eivät pysty kävelemään rinnettä ylös. Ovet siis kiinni ja bussilla ylöspäin. Olli jäi vetämään jalkautunutta porukkaa kävellen.

Hyvällä tuurilla bussi löysi tiensä aivan rakennusten tuntumaan. Innoissaan vanhat herrat ryntäsivät kamerat tanassa ulos, ilmoittivat palaavansa tunnin päästä ja hajaantuivat. Vaikka ehdin nipistää ajasta vartin, olisi ehtiminen sovittuun paikkaan lähes mahdotonta, etenkin kun puolet porukasta harhaili ties missä. [sauli]

Samaan aikaan toisaalla eri tasoiset kuntoilijat saivat venytettyä letkan sadan metrin mittaiseksi. Porukka löytyi onneksi suoraan oikealle paikalle. Sisään ei saanut mennä, mutta tiesihän sen... Pakenimme vihaisen näköistä asukasta bussiin, ja lähdimme rinnettä alas keräämään muutamat kadonneet professorit, joiden kävelykunnossa ei tainnut sittenkään olla mitään vikaa. Viimeiset työnnettiin bussiin sisälle, ja suuntasimme nopeusrajoituksia uhmaten kohti Osakaa.

-----------------------------------------------------------------------------
Päivän tärkein kohde, Tadao Andon Valon kirkko, sijaitsi asuinalueella, jolla toimi sama periaate kuin edellisellä kohteella. Jos minibussi saapui kirkolle, ei sisään ollut enää mitään asiaa. Saavuimme paikalle paikallisjunan, bussin ja apostolinkyydin saattelemana uskomattomat 2 minuuttia etuajassa. Huh. Onnistuttiin!

Luvassa oli jälleen upeaa valoa, kauniita yksityiskohtia ja uskomattoman sileää betonia.

Katolisen kasvatuksen saaneena ryhmänjohtaja tiesi, miten kirkossa kuuluu käyttäytyä.




Lähdöstä tietoinen professori yritti vielä ottaa viimeisiä kuvia salaa nurkan suojissa.

Kapinallisjohtaja


---------------------------------------------------------------------------------
Matkalla viimeiselle Andon kohteelle pysähdyimme ostamaan ruokaa ryhmänjohtajan voimakkaasta vastustuksesta huolimatta. Kaikki kävivät riemulla kaupassa; vain yksi joukosta puuttui.

Bussikuski eksyi vielä kerran, joten jouduimme pysähtymään ja kysymään tietä. Alle minuutin pysähdyksen päästä jo kommentoitiin: "Why are we still standing here and wasting our precious minutes? We should be going! Why is the driver still talking with that man?"

Löysimme perille, mutta sulkemisaikaan oli enää puoli tuntia. Tuohtunut ryhmänjohtaja ilmaisi jälleen mielipiteensä.

Museokierros sujui ongelmitta, ja jo vartissa ensimmäiset olivat löytäneet tiensä ulos. Katolla kekkulolikin jo tuttu herrasmies.



Porukan jo ahtauduttua bussiin muistimme ehdottaa ryhmäkuvaa. Tunnelma rentoutui silminnähden. Kaikki iloitsivat ja bussikuski otti kuvia.

Illan pimetessä suuntasimme lentokentälle. Tiedossa oli viimeinen yhteinen ruokailu. Lentokentällä ryhmänjohtaja karkasi.
Loput lähtivät yhdessä syömään ja juomaan. Mukavaa oli ja ryhmänjohtajakin palasi muistikortti täynnä.

Tulkit olivat saaneet pestinsä kunnialla hoidettua, ja kaikki olivat helpottuneita. Saimme kutsut Peruun, ja lupauduimme oppaiksi, mikäli porukka tulee jonain vuonna Suomeen. Peruun ainakin mennään ehdottomasti. Suurin osa porukasta oli sen verran mukavaa.

Halausten ja kättelyiden saattelemana tiemme erosivat. Kiitokseksi urakasta ryhmänjohtaja antoi meille vielä perulaiset amuletit, joita kuuluu hieroa ongelmien ilmaantuessa.

Näkemiin perulaiset.

Perulaiset 5: Nara

Aamutuimaan Sauli kiirehti Osakasta muiden oppaiden jo ihaillessa aurinkoista Kiotoa matkalla hotellilta hotellille. Matkalaiset oli tarkoitus ahtaa taas tuttuun tapaan bussiin ja lähtö Naraan oli käsillä. Yllätykseksemme puolet perulaisryhmästä uhmasi korkeinta auktoriteettia ja suuntasi ostoksille Kioton keskustaan.



Vanhempi herrasväki kuitenkin ymmärsi, ettei matkan tarkoitus ollut joutavanpäiväinen huvittelu. Muutaman tunnin matka Naraan sujui mainiosti lautapelejä pelaten ja maisemia ihaillen.


Pian edessämme seisoi auringon hehkuinen, myyttinen Tōdai-ji. Tämän maailman suurimman puurakennuksen sisällä istuu valtava pronssinen Buddha-patsas, Daibutsu. Tōdai-ji on yksi Japanin ruuhkaisimmista turistinähtävyyksistä, ja mehän osuimmekin paikalle sopivasti kansallisena juhlapyhänä, syksyn festivaalin aikaan. Tämä tarkoitti sitä, että temppelissä kaikuivat munkkien matalaääniset mörinät, samalla kun luokkaretkiryhmä toisensa jälkeen ahtoi itsensä rakennukseen.

Viirit ja kaikki. Hulppea laitos kaiken kaikkiaan.

..ja on se ISO. Pronssimiehen pystyssä olevat sormet ovat suurin piirtein ihmisen mittaiset.

Väkeä oli kuin pienessä miljoonakaupungissa

Pienoismallista kävi ilmi jannun todellinen infernaalinen luonne

Ulkoseinustalla istui itse punahilkka.

Kun on maailman suurin puurakennus, on hyvä että käsillä on riittävä määrä sammutusvälineistöä. Kyllä tällä isompikin roihu kuriin saadaan.


Eräässä rakennusta kannattelevassa pylväässä on aukko, joka on kertomuksen mukaan saman kokoinen kuin vieressä istuvan Buddhan sierain. Tästä jos läpi pääsee, on tulevaisuus onnen ja vaurauden täyttämä. Taitaa näillä herroilla olla valoisa tulevaisuus edessään...



Temppelin pihalla päädyimme keskustelemaan mukavan japanilaisrouvan kanssa. Ennen kuin tajusimme virheemme, seurueen pienimmät oli työnnetty syliimme poseerauksia varten. Ilahtuneet lapset nauttivat selvästi pohjoisten barbaarien jylhästä seurasta.


Portilla odotti lisää punaisella merkattuja sankareita... Alta pois ja seuraavaan kohteeseen. Vamos!


--------------------------------------------------------------------
Kuuluisan Arata Isozakin suunnittelema Nara Centennial Hall, konsertti- ja konferenssirakennus. Sisään ei ennakkotietojen mukaan ollut mahdollisuutta päästä, joten lähdimme kiertämään rakennusta vain ulkoisesti.

arkkitehtuurikuva

arkkitehdit kuvaamassa. joka puskassa.


Perulaiset hyökkäsivät suorilta sisään, rakennuksen aulaan. Aulassa sitten parveiltiin ja ihmeteltiin, josko päästäisiin vielä pidemmälle, kun kerran näin pitkälle oltiin jo päästy. Tiskillä seisova nainen antoi selvän vastauksen: "できない" (ei onnistu) Koska arkkitehtiseurue uskoi pääsevänsä joka paikkaan, pyörimme aulassa tovin ja kävimme vaivaamassa naisraukkaa useamman kerran. "Aina löytyy joku tapa päästä sisälle." Tällä kertaa näin ei ehkä olisi ollut, ellei Hide olisi keksinyt käyttää viimeistä oljenkortta. Surullinen tarina perulaisista, jotka olivat saapuneet Japaniin vain tämän rakennuksen vuoksi, herätti viimein myötätunnon, joten paikan johtaja soitettiin paikalle kansallisesta juhlapyhästä huolimatta. Perulaiset olivat taas oikeassa. Tämä oli myös ensimmäinen ja ainoa kerta, kun joku japanilaisista järjestäjistä sai kiitosta jopa ryhmänjohtajalta.

Teatterisali oli hulppea robottilavoineen ja -katsomoineen.


Talon toinen sali oli suunniteltu konsertteja varten. Kaikki oli kunnossa musiikkielämystä ajatellen. Erityisesti salin takatila oli arkkitehtuuriltaan inspiroiva.



Ryhmänjohtajaa tuntui kiinnostavan myös muut tilat. Kieltokyltin ohittaminen sujui tältä herralta mainiosti. Se oli sitä paitsi japaniksi.

Onneksi tämä sankarivalokuvaaja sai vanhan lurjuksen kiinni itse teossa.


------------------------------------------------------------------------

国立国会図書館関西館　eli kokuritsukokkaitoshokankansaikan eli National Diet Library eli kansalliskirjaston Kansain alueen haarakonttori, suunnittelijana japanilainen Fumio Toki. Paikka oli sisältä sangen hieno laitos jokaista yksityiskohtaa myöten. Kayttäjäystävällinen kirjasto takavarikoi heti sisään astuessa kamerat ja suuremmat kantamukset. Tämän jälkeen jokainen pääsi vuorollaan näpyttelemään laitteeseen kaikki yhteystietonsa saadakseen kirjastokortin, jolla pääsi sisään.
Kirjastokierroksen päätteeksi pääsimme yllättäen koko porukka syömään kirjaston ravinteliin. Jopa ryhmänjohtaja söi annoksen.

Nurmikon sahalaita kätkee taakseen alla olevan kirjastosalin valoaukot. Harmi, ettei upeasta sisätilasta voinut ottaa kuvia.
Siististi hoidetusta nurmesta innostunut akrobaatti-arkkitehti yritti iloissaan heittää voltin.


--------------------------------------------------------------------
Paluumatka olikin sitten rauhallisesti sujuneen päivän päätteeksi kunnon säätöä. Ensiksi bussilla ei löydetty tietöiden takia oikeaa suuntaa, mikä herätti närää kanssamatkustajassa: "This is ridiculous!" Takapenkkiläiset halusivat yksimielisesti Kiotoon päästyään mennä katsomaan kirjakauppaa, jossa myytäisiin arkkitehtuurikirjoja. Etupenkin herrasmiehellä sen sijaan suunnitelmia oli yhtä paljon kuin takana istuvia. Vaikea päätös Kyoumizu-temppelin, Nijo-linnan, hotellin ja kirjakaupan välillä päätyi Nijo-linnaan, joka kuitenkin olisi menevä hetken päästä kiinni. Lopulta Kiotoon päästyämme menimme hotellin kautta kirjakaupalle, koko porukka.
Japanilainen tienrakennustaide kohoaa selvästi tamperelaisten näkemyksen yläpuolelle.

Vaikka kirjakaupan sijainti oli epäselvä, vakuuttelimme kanssamatkustajille ja itsellemme, että se löytyy. Ja löytyihan se, onneksi. Kaikki liukenivat omille teilleen nopeasti sen enempää sanomatta. Seuraavan, viimeisen, tärkeimmän päivän suunnitelmat jäivät kuitenkin aivan täysin avoimiksi. Ryhmänjohtaja oli päättänyt kruunata reissun viimeisen päivän matkalla Himejiin, joka valitettavasti oli loman jälkeisen ruuhkan vuoksi noin neljän tunnin ajomatkan päässä.

Ryhmänjohtajan suunnitelma oli seuraava:

06:30 Kaikki bussille (todellisuudessa aikaisin hetki saada bussi oli 07:00) Bussikuski esitti vastalauseen, mutta ryhmänjohtaja uhkasi tylysti soittaa suurlähetystöön, jos ei maksettu bussi toimi annettujen ohjeiden mukaan.

10:00 Bussi perillä Himejissä (todellisuudessa matka kestäisi 11:00 asti)
Perillä oli tarkoitus käydä viidessä kohteessa, joista jokaiseen
oli siirtymisineen varattu vaivaiset puoli tuntia. (=2,5 tuntia)

14:00 Päivän tärkein kohde oli Osakassa, johon oltiin saatu pitkien neuvottelujen jälkeen ainoa mahdollinen aika. Tästä ei saisi myöhästyä minuuttiakaan. Ajomatka Himejista olisi noin 3,5 tuntia. Lisäksi alueelle ei ollut bussilla asiaa, joten joutuisimme turvautumaan paikallisliikenteeseen. (Totuudessa tässä vaiheessa oltaisiin vain 3,5 tuntia myöhässä, jos oletetaan, että puolen tunnin aikatauluista olisi mahdollisuus pitää kiinni)

16:00 Tadao Andon museo, joka sijaitsi Kobessa (2 tunnin ajomatka takaisin Himejin suuntaan.)

Päivän päätteeksi seurue halusi mennä katsomaan Kansain lentokenttää, joka olisi
Osakan toisella puolella muutaman tunnin ajomatkan päässä. Jos aikaa jäisi ylimääräistä, voisimme käydä matkalla myös toisessa Andon museossa. (optimististen laskujemme mukaan olisimme lentokentällä noin noin 23:30, ilman viimeistä museota)

Viimeisen päivän reittisuunnitelma

Yksipuolisten neuvotteluiden jälkeen ymmärrettyään suunnitelman mahdottomuuden, päätti johtaja kuitenkin toteuttaa suunnitelman sellaisenaan: "Tämä on viimeinen päivämme Japanissa, joten haluamme kokea mahdollisimman paljon, vaikka se tarkoittaisi koko päivän istumista bussissa näkemättä kohteita."

Koska neuvottelut eivät selvästikään olleet etenemässä, käännyimme kapinallisjohtajien puoleen. Tässä vaiheessa selvisi, mitä ryhmänjohtaja olisi oikeasti halunnut nähdä. Modernia arkkitehtuuria, eli kuvia toimittamaansa lehteä varten. Sovimme kapinallisten kanssa että he hoitavat taivuttelun ja me tekisimme uudet suunnitelmat huomiselle.

Ja vihdoin sen ansaitun oluen pariin. Olut oli kylmää, mutta puhelimet kävivät kuumina koko illan. Viimeisenä yllätyksenä Hikida-sensei oli saanut puhelinsoiton suurlähetystöltä, jonka alaisena bussikuskimme toimi. Yhteyttä lähetystöön ei ollut suinkaan ottanut johtajamme, vaan aikaisesta herätyksestä suivaantunut bussikuski. Lähdöksi määrättiin 08:00. Fantastista!