Opiskelut alkakoon... tai jotain

Tämä viikko hujahti ohitse aika vauhdilla. Torstaiksi meille oli sovittuna suomalaisen arkkitehtuurin esittely Yamaguchin porukalle, japaniksi tietenkin. Uusia sanoja tuli opeteltua paljon, ja aikaa kului vielä enemmän. Ennen esitystä aamulla oli lisäksi ensimmäinen japanin kielen tunti, jossa päästiin muiden vaihtarien kanssa esittelemään omia kotimaitamme. Tästä alkoi sitten jokaviikkoinen tapaus. Japanin opettaja on huippumukava, ja muistuttaa vahvasti Oulussa kieltä opettanutta huippuopettaja Junko Sopoa.

Iltapäivän arkkitehtuuriesitykseen oltiin tyytyväisiä, ja kohteet näyttivät kiinnostavan jopa itse professoria. Muiden esitysten jälkeen shampanja korkattiin, ja tervetuliaisjuhlat lähtivät käyntiin. Samalla rytinällä hoidettiin Ollin syntymäpäivät pois päiväjärjestyksestä. Hauskat kekkerit olivatkin, ja koko porukan kanssa päästiin tutustumaan.

Olli sai lahjaksi kävelevän robotin

Koko jengi kasassa. Prof Yamaguchi vaaleanpunaisessa paidassa

Lauantaina käväistiin porukan kanssa kuuntelemassa Itävaltalaisen Peter Ebnerin luentoa. Münchenissa professorina toimiva arkkitehti oli suunnitellut mielenkiintoisia ja tyylikkäitä rakennuksia, joiden sisätilat olivat valitettavasti koristeltu erikoisilla maalausräpellyksillä. Kuitenkin kohteet olivat oikeasti hienoja, etenkin moskovalaiselle 31-vuotiaalle bisnesmiehelle suunnitellut pankki- ja luksusasuntopilvenpiirtäjät. Luennon jälkeen vaihdettiin miesten vessassa muutama sana professorin kanssa, joka oli kovasti kiitollinen saamastaan palautteesta. Paikalliset kaverimme sen sijaan olivat kovasti vaikuttuneita englannin kielellä hoidetusta dialogista.

Illan päätteeksi menimme porukalla tietenkin syömään. Seurue humaltui suomalaisia lukuunottamatta vaivattomasti. Ruoka ja olut maittoivat jälleen, hauskaa oli.

Nyt on selkeästi syksyn merkkejä ilmassa: Jouduimme ensimmäistä kertaa pukemaan pitkähihaiset paidat päälle koko reissulla.

Näkymä osaston parvekkeelta

Paikallinen maamerkki vuoren rinteellä

Kavereita!

Tokiosta palattuamme menimme tapaamaan Oku-senseitä, eli osastomme johtajaa. Leppoisa kaveri, joka oli yhtä pihalla kohtalostamme kuin me itse. No, mikäs siinä. Kuten oltiin aiemmin puhuttu, saimme itse valita oman professorimme. (Japanissa kaikilla professoreilla on ohjattavaan tiivis porukka, joka seuraa samaa tyyppiä koko opintojensa ajan.) Kävimme sitten moikkaamassa kahta eri proffaa, joista oikeammalta vaihoehdolta vaikutti Tadaon Andon leivissä työskennellyt Yamaguchi-sensei, jonka avustaja-opettajina toimi Murata-sensei sekä Hikida-sensei.

Valinnasta ilahtunut Prof. Yamaguchi ilmoitti heti järjestävänsä seuraavalla viikolla tervetulo-juhlat. Heti ensi tapaamisella päästiin esittelemään portfolioita sun muuta, japaniksi tietenkin. Ja sitten hommiin. Uuden tietokoneluokan pöytäjärjestys piti suunnitella ja englannin kielioppi piti tarkastaa yliopistojen välisessä kirjeenvaihdossa. Tehokkuuteen oltiin tyytyväisiä. Kun testeistä oltiin selvitty kunnialla, meitä pyydettiin Kiotoon matkaoppaiksi perulaiselle arkkitehtiprofessoriseurueelle. Kohteina ovat vanhat keisarilliset palatsialueet Katsura ja Shugakuin, joihin pääsy ei ole aina itsestäänselvyys edes paikallisille. Tietysti suostuimme ja iloitsimme. Ensimmäisestä päivästä lähtien olemme roikkuneet yamaguchi-sensein nurkissa. Porukka on loistava ja tunnelma leppoisa. Kaikenlaisia tehtäviä on toki ollut, mutta aikaa on jäänyt hyvin myös paikallisten kanssa seurusteluun. Eniten ollaan pyöritty Hideyukin (Hide) ja Machida-Sanin sekä laboratorion ainoan tytön Uetsuki-sanin kanssa joka on Hiden tyttöystävä. Myös maininnan arvoisia ovat luokan maskotti Kadota-kun, sekä sekava poikajoukko: Yohei, Hitoshi, Bagami, Yuya, Ikai sekä "The Boss" Matsumoto. Hide ja Machida veivät meidät heti perjantaina paikalliseen kuppilaan, jossa tavan mukaan oluen kera syöpöteltiin rasvassa paistettuja herkkuja.

Kuvassa Olli, Hide ja Machida

Miyuki, Sauli, Machida.. ja kenties Hide

Viikonloppuna löydettiin vihdoin jo pitkään etsinnässä ollut uimalaitos. Täällä uimaratojen löytäminen oli oikeasti työn takana. Onneksi uudet kaverit neuvoivat meidät paikallisen arkktehtuurikohteen, Namihaya-doomun juurella sijaitsevaan uimahalliin.
Nyt ovat alkaneet ilmat selkeästi viilentyä. Nyt voi öisin pitää jo ikkunaa auki ilmastointilaitteen asemesta.

Tässä yöllinen näkymä Amenity Daitosta. Täällä asutaan.

Uusi sivu ja uusi yhteinen aikakausi

Siirryimme nyt ennen varsinaisen blogin aloitusta entistä ehompaan ja edistymättömämpään yhden blogin järjestelmään. Sitten kun meillä menee hermot, saavat lukijat jälleen siirtyä vanhojen erillisten stabiilien blogien pariin.

Tokio 6: Viimeinen päivä

Reissun viimeinen päivä vietettiin rauhallisesti kotona. Päätimme ilahduttaa uskomattoman vieraanvaraista isäntäperhettämme suomalaisherkulla. Karjalanpiirakoihin löytyivät aineet läheisestä marketista ja perheen naisväki auttoi suomalaisia leipureita. Lopulta uunista ilmestyi ihan oikeita karjalanpiirakoita! Salmiakki on japanilaisille vähän hankalaa, mutta Riisipiirakat tuntuivat maistuvan oivallisesti. やった！
Iloinen leipuri

Mitä tänne onkaan ilmestynyt...

Me ja Perhe

Taichi lähti töihin ja me katsoimme DVD:ltä kauniin jojo-poliisin seikkailut ja KeroKero Gunsou –häröilyanimea Aina kaikkea ei voi käsittää. Kymmenen aikoihin bussi saapui meitä hakemaan ja nukuimme Osakaan.

Nagain perheen parvekenäkymä. Keskellä Fuji-san.

Tokio 5: Akihabara ja Ginza

1.kapselihotellikokemus

Se vilkkain risteys

Joka talosta löytyy palopoistumisteitä merkkaavia punaisia kolmioita.

Hyvin nukutun yön jälkeen heräsimme jostain naapurikapselista kaikuvaan pieraisuun. Herätyskellotkin soivat sopivasti heti perään, ja oli aika lähteä eteenpäin. Pienen sähläilyn jälkeen löysimme sovittuun paikkaan, jossa vastassa odottivat Taichi sekä Yu-san, joka Tai-chin tapaan oli Ollin vanha tuttu. Yu-san opiskelee lääkäriksi ja puhuu sujuvan englannin lisäksi poikkeuksellisesti myös saksaa. Akihabaran elektroniikkahelvetissä nöyrryimme hakemaan turvaa maid-cafeesta. Ylihintainen kahvila, jossa tytöillä oli sisäkköasut, huvitti myös paikallisia oppaitamme. Erikoisuutena oli tarjolla Uuno-korttipeli jota sai 500yenin maksusta pelata 5 minuuttia maid-tytön kanssa. Ensimmäinen kerta taisi jäädä myös viimeiseksi.

Akihabara, elektroniikan mekka

Cosplay-löytö


Ginza on Tokion Champs Elysee, jossa paikallinen eliitti joutuu shoppaillessaan väistelemään poukkoilevia turisteja. Löysimme sattumalta rakenteilla olevan timanttiliikkeen Toyo Iton kohteen vierestä.

Oppaamme veivät meidät paikalliseen messukeskukseen jossa sitten kierrettiin silmät pyöreinä.
Pyöreät silmät ovat muuten japanilainen kauneusihanne.

Metrossa kulkee joskus kummallista jengiä

Illallinen syötiin vain tokiosta löytyvässä Hambaagaa ketjussa, jonne reippailtiin 40minuutin kävelylenkki. Hyvin syödyn aterian jälkeen tarkoituksena oli napata Laura mukaan ja viettää iltaa perijapanilaiseen tapaan karaokessa. Upeasti laulavat oppaamme sekä Laura nauroivat kun uhosimme Lordin tapaan HARD ROCK HALLELUJAHHH!

Karaoke oli kieltämättä hauska kokemus, vaikka laulaa ei osattukaan

Paikalliset sen sijaan eläytyivät upeasti


HARD ROCK HALLELUJAH!

Tokio 4: Yokohama

Taichi-senseillä oli työpäivä, joten pohjoiset barbaarit päästettiin vapaasti rellestämään. Tällä kertaa suuntana etelä. Maan toiseksi suurin kaupunki, Yokohama, avautui edessämme. Heti aluksi nousimme maailman nopeimmalla hissillä Japanin korkeimpaan rakennukeen. Ylimmän kerroksen panoraamaikkunoista näkyi maailman suurin maailmanpyörä. Huvipuistokieputuksen jälkeen suuntasimme maailman suurimpaan Chinatowniin. Illallisen jälkeen Laura lähti kotiinsa, ja me pojat yritettiin löytäää maailman vanhinta kapselihotellia. Maailman parhaan junaverkoston avulla löysimme tiemmen Shibuyaan, jonka aseman edessä on maailman vilkkain risteys.

Tältä näyttää Yokohama

Suomalaiset barbaarit


Minato Mirai, tulevaisuuden kaupunki

Huvipuiston hurjin laite oli varmastikin -30 asteen talvitaikamaa

Emme löytäneet etsimäämme hotellia, mutta noin kahden aikoihin yöllä Shibuyan Capsule Land tuntui parhaalta vaihtoehdolta. On muuten tehokas laitos. Ensimmäisessä kerroksessa oven viereisiin lokeroihin jätettiin kengät ja arvotavarat, toisessa kerroksessa loputkin kamppeet heitettiin kaappiin, ja tilalle puettiin puolipitkä valkoinen yötakki. Kolmannesta kerroksesta löytyi hyvin varusteltu kylpylä ja sauna. Peseytymisen jälkeen noustiin ylös kuudenteen kerrokseen, jossa ryömittiin pieniin kapseleihin. Kapseli oli itsessäänkin hyvin varusteltu. Radio, herätyskello, sekä yhden kanavan televisio. Uni tulikin nopeasti; kapselinaapuritkaan eivät pahasti kuorsanneet.

Tokio 3: Shukiji ja Ghibli-museo

Aamulla löysimme Taichin tyttöystävän Natsumin, sekä yönsä mangakahvilassa viettäneen Lauran. Kuulemma uni oli maittanut liiankin hyvin, mutta silti lupasi ettei enää missaisi viimeistä junaansa.

Maailman parhaat Sushit. Aamulla napattuina, aamulla syötyinä. Meidät vietiin Shukiji-nimiselle alueelle, joka on tunnettu juurikin tuoreesta pöperöstään. Täytyy kyllä myöntää että eron paitsi maistoi, myös tunsi lompakossaan. Mutta eipä tämän jälkeen taida おおとろ enää löytää vertaistaan, ja se on tosi. Jos tätä ennen olisi joku kertonut tonnikalan fyysisesti sulavan suussa, oltaisiin väitetty valehtelijaksi.

Jos haluaa hyvää sushia, kannattaa tulla tänne

Sauli, Natsumi, Taichi

Ghibli-näyttelyyn! Piirretyt ystävämme näyttäytyivät kuvin, videoin jne. valtavan kokoisessa museokompleksissa. Vaikka näyttely oli oikeasti mielenkiintoinen ja kuvat upeita, alkoi kokeneimmankin museokonkarin paikat puutua. Jos ei kävellyn matkan pituudesta, niin ainakin valtavasta ihmismäärästä. Osioita oli aika hankala ohittaa, kun kulkeminen onnistui lähinnä ihmistelaketjun verkkaisella nopeudella. Näyttely huipentui Totoro-origamiin, jollaisen jokainen kävijä sai taiteltavakseen. Taitaa meiltä suomalaisilta puuttua jokin ohjelmointi päästä, kun paperin taittelu tuotti lähes ylitsepääsemättömiä ongelmia. Onnistumisen riemu olikin sitten sen mukainen.

Totoro

Origamitaiturit

Kaikki saivat lopulta valmiiksi

Illalla menimme yhdessä perheen kanssa syömään 東所沢:n parhaaseen kiinalaiseen ravintolaan, jossa Taichin äiti kohtasi ensimmäistä kertaa miniäehdokkaansa Natsumin. Suomalaiset barbaaritkin olivat sopivasti paikalla keventämässä tunnelmaa, ja ilta onnistuikin yli odotusten. Naurunremakasta ja ulkomaalaisvahvistusten läsnäolosta häiriintynyt taisho (keittiömestari) lähetti jatkuvasti ylimääräisiä ruokalajeja sekä herkullisen jälkiruoan! Suomalaisten kiitokset sujuvalla Osakan murteella sai hymyn nousemaan jopa aina-niin-jäyhän keittiömestarin huulille.

Tästä kuvasta Taichi lupasi viedä Ollin saunan taa..

Päivän päätteeksi Taichi vei meidät japanilaiseen sentouhun, eli kylpylään, jossa vartaloa liotettiin eri lämpöisissä vesialtaissa. Rentouttavaa kuin suomalainen sauna konsanaan!

Tokio 2: Harajuku

Tokion sydämeen, Harajukuun kävi tiemme. Matkalla tuohon shoppailun ja arkkitehtuurin mekkaan nappasimme mukaan kolmannenkin suomalaisen Taichin paimennettavaksi. Näillä seuduilla jo puoli vuotta pyörinyt Laura nimittäin halusi liittyä seuraan. Mikäs sen hauskempaa! Ensimmäisenä tarkat arkkitehtisilmämme bongasivat Tange Kenzon hulppeat olympia-areenat, joten paikalliset oppaamme saivat aimo annoksen arkkitehtuuriopastusta jo heti päivän alkuun, halusivat sitä tai eivät. Yllättävän hyvin jaksoivat kuunnella, aivan kuin olisivat oikeasti olleet kiinnostuneita.
se pakollinen kuva.

...ja se toinen pakollinen

Toinen areenoista


Tämän jälkeen löysimme ostostelukadulle, jonka merkkiliikkeiden tuotteet olivat lähes järjestäen esillä ilman hintatietoja.. ehkäpä putiikkien rakennukset jo osiltaan kertoivat meidän olevan hieman toista kastia, mutta sisälle uskallettiin kuitenkin. Kannatti. Hienoja olivat pytingit. Niissä myytävät asusteet sen sijaan aiheuttivat ihmetyksen lisäksi myös paikoittain hymyä huulille.

Toyo Iton tyylikäs putiikki


Se pakollinen, eli Prada

Ja se pakollinen kuva Sorry guys, verkkopaidat jäi kotiin

Joku härötalo

Löytyihän kadulta toki sisältönsäkin puolesta mielenkiintoisia paikkoja, kuten 5-kerroksinen lelukauppa kaikkine ihmetyksineen. Mukaan tarttui yhdelle jos toisellekin enemmän kampetta kuin oli tarkoitus… mm. jo aiemmin näytillä ollut tuttavamme nyoronyoro. Päädyimme myös syömään maukkaita vohvelitötteröitä sekä Taichin opastamina katselemaan kirpputoreja! Tänne on ilmeisesti tultava uudestaan.

Ai niin! Bongattiin myös paikallisia julkkiksia: pop-idoli Ayumi Hamasaki sekä mainossankari Mr. Niceguy.

Mr.Niceguy elementissään, naisten ja lasten ystävänä

Illan hämärtyessä löysimme tiemme myös Tokion korkeimman toimistorakennuksen eli Moribirun huipulle. Näkymä oli kuin olisi öistä Tokiota ylhäältä tarkkaillut. 人はありのようにはたらいています。…tai jotain. Tornissa oli myös huima akvaario kaloineen, sekä Le Corbusier –näyttely. Taas joutuivat urheat oppaamme prof. Saulin&Ollin arkkitehtuuriluennolle.

Uljas joukko ja uljas talo

Uljas näkymä

Ja taas kaloja

Päivän päätteeksi innostuttiin einestämään yakiniku-ravintelissa, jossa paistelu ja maistelu oli niin hauskaa, että aika taisi unohtua kokonaan. Yksi myöhästyi viimeisestä junasta, toiset pääsivät viimeiseensä juosten. Hauskaa kun on, ajan kulua ei tosiaan huomaa. Huomautuksena tässä, että jostain syystä illalliset täälläpäin ovat olleet uskomattoman hauskoja spektaakkeleita. Lähes kaikki parhaat muistot liittyvät tavalla tai toisella ruokaan; johtuneeko muonan oivallisesta mausta vaiko　paikallisesta seurasta…

hauskalta näyttää ainakin kuvien mukaan