Olli yksin Osakassa

Sauli lähti Eurooppaan lomailemaan ja Olli jäi Osakaan lomailemaan...

Viikonloppu menikin mukavasti nukkuessa ja levätessä.

Seuravaksi maanantaiksi oli sovittu vuorikiipeilyretkestä ranskalaisen Erikku-sanin kanssa. Lähtö oli aamukymmeneltä ja matkaan ehdittiin lähes aikataulussa. Matkasuunnitelma oli varsin avoin ja aloitimme valloituksen Hoshidan juna-asemalta. Meitä oli onnistanut, sillä vuorille oli yöllä satanut lunta.

Ensimmäinen etappi oli suuri riippusilta. Metsässä harhaillessamme eksyimme sillasta noin 500metriä mutta yleisille teille palattuamme oli suunnistaminen taas helppoa. Siltaarkkitehtuuri oli komeaa vaikka kyseiseen paikkaan siltaa ei varsinaisesti tarvittukaan.

Korkeammalle noustessa lunta oli maassa enemmän vaikka puista lähes kaikki oli aamupäivään mennessa jo sulanut.

Olin jo luopunut toivosta että tänävuonna tulisi tehtyä lumiukkoa mutta vuorilla olosuhteet olivat täydelliset ja aloimme alalla kokemattoman Erikin kanssa hommiin.

30minuutin uurastuksella syntyi muodokas lumiakka. Vihaisen näköiselle akalle annoimme nimeksi Yukiko, joka tarkoittaa lumenlasta ja on myös yleinen japanilainen naisen nimi.

Tokiota ympäriinsä

Sekalaisia kuvia metropoliseikkailulta.

Aamun sarastaessa lonkerohirviöt pakenevat pimeisiin luoliinsa.


Seishinshiki on japanilaisten aikuiseksi kypsymisen juhla.
Kaikista kaksikymmenvuotiaista tuli nyt vastuullisia aikuisia ja iltaa vietettiin juurikin tähän juhlaan tarkoitetussa karvakauluskimonossa.

Myös hedelmällisyyden jumalan lähettilään ketunhahmoisen Inarin patsas sai karvat kaulalleen juhlan kunniaksi.

Shinjuku, valomainosten juhlaa

Kokoelma oivallisesti nimettyjä Love Hotelleja, kaikki saman kadun varrelta:
Bron Mode, Wako, Speck, Colorful P&A...




Hotel Ladies 510:n eteen ei saanut jättää pyöriä.

Vaikka japanilaisten pelihallien tarjonta onkin mainettaan paljon heikompi, myös Olli löysi mieleisensä pelikoneen.


Biljardikeidas. Väsymyksen, oluen ja cowboy-asennon synnyttämä hörötys ei varmastikaan jäänyt naapuripöydiltä kuulematta.

Lisäksi pelin omaluokkainen taso kutkutti nauruhermoja...

Paikan tiiliseinätapetin päälle maalattu tunnelmallinen teos. Suosittelemme lukijoiden yrittävän löytää kuvan tekstistä sanoma.

Ja jälleen kapselihotelliin yöpymään. Tällä kertaa hinta oli vain 3000 jeniä, sisältäen aamiaisen, TV-huoneen Go-lautoineen, sekä suomalaistyylisen 90-asteisen saunan, jonka kiuaskin sai pitkästä aikaa vettä kivilleen.

---------------------------------------------------------------------------------------

Seuraavana päivänä päätimme tarkastaa itse nousevan auringon Kajonkin suositteleman Uenon puiston.

Paikka oli kaunis ja osa lehtipuistakin oli edelleen vihreinä.
Tällä kertaa kuvat saavat puhua sanojen puolesta.





Lammella näimme pariskunnan romanttisella soudulla. Vilpoisella ilmalla herrasmies tietysti antoi neidon soutaa ettei kylmä pääsisi impeä yllättämään.

Lähistön kojuissa myytiin merten antimia, jotka saivat veden nousemaan kielelle. Sovimme tapaamisen Lauran kanssa keskustaan ja tovin harhailtuamme pääsimme pöydän ääreen. Ilta sujui rattoisasti tarinoiden japanilaisten puolista ja kääntöpuolista.

Asemalla tapasimme suomalaismatkalaisen, joka oli hieman reissussa ryvettynyt. Koditon hattivatti ei pannut pahakseen valokuvausta, vaikka ei ollutkaan edustuskunnossa.

Silent Office

Aamu lähti kapselista vauhdilla käyntiin kymmeneltä koska yöpymisen hinta nousee jos ei onnistu karkaamaan ajoissa. Sovittiin tapaaminen shinbashissa jonne myös vanha tuttumme Yu-san oli lupautunut tulemaan. Kävimme lounaalla ja teellä jonka jälkeen meidän pitikin kiiruhtaa Yamaguchi-sensein uudelle kohteelle jossa meillä oli töitä tehtävänä. Harmillista sinänsä kun Yu-sanilla olisi ollut poikkeuksellisesti vapaata koko päivä.


Silent office on professorimme muidenkin kohteiden tapaan puritaanista laatikko-arkkitehtuuria. Yksityiskohdat on mietitty millintarkaan ja mittavirheitä ei suvaita.

Rakennuksen lähtökohtana on rauhoittuminen ja eristäytyminen ympäröivästä sekasorrosta ja melusta. Valtavan liukuoven sulkeuduttua tunteekin olevansa toisessa maailmassa, kiiltävät pinnat ja niukka kalustus muodostavat tasapainoisen tilan.

Koska meillä ei ollutkaan varsinaista tehtävää muutaman tuolin ja pöytälevyn siirtelyn lisäksi, meni touhu taas lähinnä kameroilla pelleilyksi


Kokoustilan valaistus oli miellyttävä ja tuolit järjesteltiin täydellisyyttä tavoitellen pöydän ympärille, japanilaisammattilaiarkkitehtuurilehtikuvaajan toiveiden mukaan.


Käynnin tarkoituksena oli siis dokumentoida kohde filmille ja muistikorteille oikeiden ammattilaisten voimin. Lisäksi paikalla pyöri myös muita kamerasankareita.


Ja voitaneen sanoa että jotkut amatöörienkin otoksista oli jopa miellyttävää katseltavaa.


Kun muutama "oikea" valokuva oli otettu karkasi homma taas leikin puolelle

Pohjoiset barbaarit eivät voineet vastustaa ylhäältä säteilevää kirkasta valokeilaa ja ihmishirviöt saatiin kaapattua kennolle.


Illan hämärtyessä löysimme liiketunnistimella toimivan liukuoven jonka kanssa kilpailimme tovin. Tarkkasilmäinen ovi oli kova vastus mutta sulkeutui lopulta adonispatsaiden edestä. Voitontuuletukset eivat jääneet ovelta huomioimatta.


Lähdon koittaessa jätimme toimiston hiljentymään ja suuntasimme porukalla syömään. Ruuan jälkeen muut palasivat kotiin, vain me jatkoimme seikkailua.

Luotijunalla Tokioon

Ollin Saavuttua Japaniin oli suunnitelmat seuraavalle viikolle jo valmiina.

Kenneth Framptonin luennolle tarvittiin valokuvaajia, joten suomalaiset puoliammattilaiset olivat luonnollisesti mukana.

Menomatkat luotijunalla (nozomi, se nopein. Hooray!) kustannettiin yliopiston puolesta. Paluun jouduimme hoitamaan itse, mikä sopikin meille mainiosti sillä tahdoimme viettää enemmän aikaa kiehtovassa Metropolissa.

Suomesta tuotujen jälkiuunileipien viimeinen edustaja sai kunnian muuttua matkaeväiksi, ja näitä　sitten mutustettiin maisemien vilahdellessa ohitse kiihtyvällä vauhdilla.

Tätä harvinaista herkkua osaa suomalainen mies arvostaa.

Olihan sen shinkansen-kyyti tietenkin elämys, vaikka tämä kansallisen itsetunnon perusta haiskahti kyllä jo hivenen vanhahtavalta, ja tietenkin tervalta. Tupakkavaunussa huimasi ajoittain muukin kuin menopelin nopeus.

Matkaa jatkettiin Tokiossa paikallisjunalla.

Perillä meitä odotti tuttu härveli.

Kilpa-autot piti tuoda tännekin mainostamaan koulun autonrakennusosastoa.

Ennen luentoa saimme hetken tutustua paikkoihin ja neuvottelimme puoliammattilaisten tarkkuudella valokuvauskalustomme käytöstä.

Sauli asennettiin jalustan ja teleobjektiivien kanssa parvelle, josta hän haukansilmillään valitsi parhaat kuvauskulmat. Olli istutettiin eturiviin valovoimainen laajakulma vakaassa kädessään.
Tutut hiissarit tositoimissa.

Tiimi toimi kuin juurirasvattu höyryveturi ja tulokset olivat kuumaa kamaa..

Kuuluisa herra Kuma ihmeissään.

Oma professorimme Yamaguchi-sensei esittelee arvovieraat yleisölle

Itse herra Frampton vauhdissa. Luento oli asiapitoinen, kriittinen ja mielenkiintoinen...

"..tämäkin rakennus on aivan järjetön!"

...vaikka pieniltä teknisiltä ongelmilta ei voitu välttyä, tietokoneen näyttäessä itse valitsemiaan kuvia.

Lopuksi tarjolla oli arkkitehtien välistä paneelikeskustelua, joka jätti englantia osaamattomille kuuntelijoille varmaankin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, kehnosta tulkkauksesta johtuen. Vieraammekin joutui välillä oikein ihmettelemään japanilaisten kollegojensa kysymysten tarkoituksia.

Yleisesti ottaen luento oli kuitenkin erinomainen ja jätti ainakin allekirjoittaneille ajateltavaa.

Tilaisuuden loputtua onnistuimme vaihtamaan muutaman sanan kuuluisuuden kanssa: "It's always good to be among Finns." Kenneth Framptonia ja Kengo Kumaa taksitolpalle saattaessaan Sauli kidnapattiin taksiin. Olli hoiti hommansa kunnialla ja lähti palauttamaan avaimia auditorioon. Suljetuista kännyköistä johtuen Saulin avunhuudot eivät kantautuneet kauas. Olli jäi siivoamaan paikat Saulin hurvitellessa Tokion ravintoloissa sankariarkkitehtien kera.

[olli]
Kun tavarat oli lastattu ja hommat hoidettu lähdimme kaljalle.

Muutaman Oluen jälkeen olikin aika etsiä sopiva kapseli johon kääriytyä heräämään seuraavaan päivään.

[sauli]
Niin siinä sitten kävi, että kun olin saanut herrasmiehet Framtonin ja Kuman pakattua taksiin, vaativat nämä astumaan myös autoon. Kerran kieltäydyttyäni hyppäsin kuitenkin mukaan, ja taksi löysi tiensä öisen Tokion läpi Roppongi Hillsin kapealle kadulle, jonka kapeista portaista nousimme pieneen salakapakkamaiseen ravintolaan. Eipä sitä olisi ulkoa ravintolaksi aavistanut.

Suttuisesta kuvasta voi ehkä erottaa kuuluisia hahmoja.

Maailmanluokan kuuluisuuksien keskellä sitten pääsin kuuntelemaan, kuinka "kunnon arkkitehti tietää aika ajoin vaihtaa vaimoaan nuorempaan". Taisi yhdellä jos toisella ollakin kolmas tai neljäs nainen rengastettuna.

Alkuilta sujui helposti englanniksi vääntäen, mutta Framptonin ja Kuman häipyessa aikaisin paikalta vaihtui kieli luonnollisesti japaniksi. Onneksi Suomi-kysymyksiin vastaaminen sujui jo ammattimaisella rutiinilla, joten keskustelu ei tuottanut vielä ongelmia.

Ilta jatkui viisihenkisellä poppoolla Yamaguchi-sensein johdolla lähistön Vodka-baariin, jossa nautin lasillisen japanilaista laatu-Whiskya, sekä naposteltavana tarjoiltuja rapeita suolaisia pikkukaloja (mmm... herkkua). Muu seurue oli jo vahvassa humalassa, eikä niiden syvällisestä arkkitehtuurilööperistä enää saanut mitään irti.

Ai niin. Kello oli jo pitkälle yli puolen yön, joten junat eivät tosiaan enää kulje. Onneksi kuski Jean-san (toinen vasemmalta, vieressä isänsä Takafuji) tarjosi kaikille kyydin sopivaan paikkaan.

Hienostoperheen mersu löytyi parkkipaikalta muiden vaatimattomien menopelien viereltä.

Jean heitti minut Shibuyaan, jossa päätin etsiytyä tuttuun kapselihotelliin yöksi. Itse matka Tokion keskellä aamuyöllä oli jo melkoinen elämys.

Kapselihotelli löytyi vanhasta muistista, ja kapistuksen kätevyys kävi jälleen ilmeiseksi viimeistään istahtaessani saunaosaston ofuroon. Kuin kotiin olisi saapunut.